Naisleijonat lähtee ensi kauteen uudistetulla valmennusryhmällä.
Päävalmentaja Juuso Toivolan apuvalmentajina toimivat ensi kaudella Helsingin IFK:n naisten joukkueen päävalmentaja, Naisleijonien entinen pelaaja Saara Niemi ja JYP Junioreiden pitkäaikainen valmennuspäällikkö, nykyisin Jyväskylän Urheiluakatemian valmennuskoordinaattorina toimiva Mikko Palsola.
Videovalmentajan tehtäviä hoitaa jatkossa Janne Tuunanen. Fysiikkavalmentaja Saija Määttä ja maalivahtivalmentaja Vesa Virta jatkavat tehtävissään.
- Iso kiitos tämän kauden johtoryhmälle hienosta työstä suomalaisen naiskiekon ja Naisleijonien eteen. Päävalmentajan vaihtuessa on luonnollinen paikka uudistaa johtoryhmää. Uusien nimitysten lisäksi mukana on edelliskausilta tuttuja nimiä, minkä uskon tuovan toimintaan jatkuvuutta, GM Tuula Puputti kertoo.
Naisleijonien kausi alkaa toukokuussa testi- ja jääleireillä. Olympialaisten vuoksi elokuussa pelattavat MM-kisat järjestetään Tanskassa 26.8.–4.9., kisakaupunkeina toimivat Herning ja Frederikshavn.
Naisleijonien johtoryhmä kaudella 2022–23
Tuula Puputti, GM
Tiina Karinen, joukkueenjohtaja
Juuso Toivola, päävalmentaja
Saara Niemi, valmentaja
Mikko Palsola, valmentaja
Vesa Virta, maalivahtivalmentaja
Janne Tuunanen, videovalmentaja
Saija Määttä, fysiikkavalmentaja
Karri Kirjasuo, lääkäri
Pasi Lambacka, fysioterapeutti
Sanna Tiainen, hieroja
Tatu Vento, huoltaja
