Suomen naisten maajoukkue hävisi USA:lle 2-4 toisessa MM-kisapelissään Ottawassa. Naisleijonat oli hyvin pelissä mukana, mutta USA pääsi hieman harmittavastikin tekemään kaikki maalinsa ensimmäisessä erässä. Tässä joukkueenjohtaja Riikka Välilän tuore raportti Kanadasta!
Joukkueenjohtajan otteluraportti:
USA-Suomi 4-2 (4-1, 0-1, 0-0)
USA hallitsi kiekollista peliä ensimmäisessä erässä, ja oli tehokas hyödyntämään maalipaikkansa. Ennen erän puoltaväliä taululla oli 2-0 -numerot.
Karoliina Rantamäki toi Suomen peliin mukaan voitettuaan kulmakamppailun ja antamalla hienon syötön Rosa Lindstedtille. Rosa ei epäröinyt käyttää paikkaa hyväkseen vaan sijoitti kiekon ohi USA:n maalivahdin.
Erän lopussa, viimeisellä kolmella minuutilla USA teki vielä kaksi maalia.
Naisleijonat aloitti toisen erän vahvasti. Erää oli pelattu vain minuutti, kun Michelle Karvinen pisti Mira Jalosuon viivavedosta tulleen paluukiekon maaliin.
Kolmannessa erässä molemmilla joukkueilla oli omat maalintekopaikkansa, mutta enempää maaleja ei enää nähty. Naisleijonien parhaat paikat oli Rantamäellä ja Susanna Tapanilla, jotka molemmat pääsivät kertaalleen kasvotusten USA:n maalivahdin kanssa.
Ykköskentän sentteri Marjo Voutilainen oli pettynyt tappioon, mutta löysi tästä huolimatta pelistä positiivisiakin asioita.
- Oltiin hyvin pelissä mukana, pelattiin kurinalaisesti, ensimmäisen erän maalit ratkaisi tänään. Tämä peli antaa uskoa tulevaan, analysoi Voutilainen.
Suomen parhaana palkittiin vahvaa ja varmaotteista peliä esittänyt puolustaja Mira Jalosuo.
Suomen maalit:
2-1 Lindstedt (Rantamäki, Tikkinen)
4-2 Karvinen (Jalosuo, Välimäki)
Suomen viisikot:
Räty (Räisänen)
Rantamäki - Voutilainen - Tikkinen
Hiirikoski - Lindstedt
Rajahuhta - Välimäki - Karvinen
Jalosuo - Tarkki
Hovi - Tuominen - Tapani
Terho - Kilponen
Mäkinen - Saarimäki - Tuominen
Villilä - Tarvainen
