
MM-kisoihin Lake Placidissa valmistautuva Naisleijonat pelasi varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa viimeisen ottelunsa ennen lauantaina käynnistyvää MM-turnausta. Kisojen mestarisuosikki ja emäntämaa USA voitti ottelun maalein 7-0. Tässä maalivahtivalmentaja Petteri Kilpivaaran raportti ottelusta!
USA tuli otteluun vahvalla intensiteetillä ja Suomen naisilla kesti tovin saada jalka mukaan pelin vaatimalle tasolle. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin USA:n 1-0 -johdossa.
Toiseen erään Suomi tuli sisuuntuneena ja laittoi uuden vaihteen päälle luoden muutaman vaarallisen maalipaikan. Joukkueen hyökkäys- ja keskialueen puolustuspeli oli erittäin tiivistä ja USA:lla oli selkeitä vaikeuksia saada se rikotuksi. Erä oli joukkueelta hyvä ja tasapainoinen, ainoastaan yksi muutaman minuutin jakso synkensi hyvän sykkeen. Tuon jakson aikana USA iski kolme maalia ja viimeiseen erään lähdettiin USA:n 4-0 -johdossa. Kolmas erä oli hyvin samankaltainen kuin toinen eli USA iski kolme maalia Suomen verkkoon.
Luvuista huolimatta ottelu oli lupauksia herättävä MM-kisoja ajatellen. Suomen joukkue pelasi ottelun neljällä viisikolla, jotka kaikki esittivät ennakkoluulotonta ja rohkeaa pelaamista läpi ottelun. Kun suunnanmuutospelaamiseen saadaan vielä hitusen huolellisuutta ja viimeistelyyn päättäväisyyttä, niin hyvää varmasti seuraa. Maalissa Meeri Räisänen esitti rauhallisen päättäväisiä torjuntoja.
Naisleijonat harjoittelee Lake Placidissa vielä keskiviikon ja torstaiaamun. Sen jälkeen joukkue siirtyy kisapaikalle Burlingtoniin.
