
Suomen naisten MM-joukkueessa on kolme vuonna 1995 syntynyttä pelaajaa: Anna Kilponen, Venla Kotkaslahti ja Anni Rantanen. Vuodenvaihteessa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-joukkueen kapteenina toiminut Kilponen yllättyi valinnastaan aikuisten kisoihin.
- On tosi hienoa, että jo näin nuorena pääsee kokemaan tällaisen tapahtuman. Alkukaudesta en odottanut, että pääsisin tänne asti, puolustaja Kilponen kertoi Naisleijonien mediatilaisuudessa.
Kilponen opiskelee ja pelaa sarjakiekkoa Kuortaneella. Opiskelijatytöistä koottu Team Oriflame -joukkue pelasi kevätkauden naisten SM-karsintasarjassa. Joukkue oli sarjassa ylivoimainen ja varmisti paikkansa ensi kauden SM-alkusarjassa ilman pistemenetyksiä.
- Karsintasarjassa sai hyvin harjoitusta hyökkäys- ja kiekollisesta pelistä. Olisin tietysti toivonut, että olisimme syksyllä selviytyneet alkusarjasta SM-sarjaan, mutta ihan hyvä kausi oli näinkin.
SM-karsintasarja päättyi 18. maaliskuuta. Sen jälkeen Kilponen on keskittynyt maajoukkueeseen.
- Olimme Peurungalla leirillä, se meni ihan mukavasti treenatessa ja pelatessa. Sen jälkeen vähän huilattiin ja treenattiin sopivassa suhteessa, Kilponen kertasi ennen Naisleijonien matkaa MM-leirille Lake Placidiin.
Vaikka Kilponen on ensimmäistä kertaa naisten MM-kisoissa, ihan tuntemattomia joukkuekaverit eivät ole. Osa pelaajista on tuttuja Tyttöleijonista, osa ex-seurasta Ilveksestä. Team Oriflamesta joukkueessa on kolme pelaajaa, Kilponen, Kotkaslahti ja Saana Valkama.
- Onneksi täällä on lisäkseni muutama muukin junnupelaaja. Osa on vanhoja seurakavereita Ilveksestä, lisäksi olen tutustunut pelaajiin maajoukkueen tapahtumissa, joissa olen ollut mukana. Ihan hyvin olen päässyt joukkueeseen mukaan.
