• Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU

Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma: “Puolustimme tänään hyvin ja Kuja-Halkola pelasi ottelun varmoin ottein”

  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Mira Kuisma.
Silja Schemeikka

Suomi kairasi tiensä välieriin voittamalla Slovakian 2–0-lukemin. Jännittävässä ottelussa avausmaalia saatiin odottaa ottelun puoleen väliin saakka ja toista osumaa kolmannen erän viimeiselle kymmenminuuttiselle.

– Pelaajat pelasivat hyvin tänään, etenkin kun tällaisissa otteluissa pelaajilla on vielä lisäjännitystä ilmassa. Näissä otteluissa, joissa vain voitoilla on merkitystä, ei ottelun vähämaalisuudellakaan ole lopulta väliä, Suomen joukkueen päävalmentaja Mira Kuisma summasi.

Tyttöleijonien maalilla nollapelin pelanneelle Kerttu Kuja-Halkolalle ottelusta kertyi 19 torjuntaa. Maalivahdin nollapeliin ja sitä edesauttaneeseen kenttäpelaajien hyvään puolustuspeliin päävalmentaja oli tyytyväinen.

– Puolustimme tänään hyvin ja Kuja-Halkola pelasi ottelun varmoin ottein. Tiesimme, että Slovakialla on taitavia hyökkääjiä, joten puolustuspelaaminen ja etenkin keskustaan pääsyn sulkeminen heiltä oli avainasemassa.

Suomen joukkueen turnaus jatkuu välieräottelun merkeissä välipäivän jälkeen.

– Iloitsemme ja nautimme tästä voitosta nyt hetken verran ja sitten suuntaamme katseemme jo tulevaan välieräotteluun, Kuisma päätti ja suuntasi kohti lauantaina pelattavaa välierää.


Suomi–Slovakia-ottelun maalikooste:

 

 
 
 


Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruudesta pelattiin Sveitsin Zugissa 06.–14.01.2024.


LOHKOJAKO

Alkulohko A:
Kanada
Saksa
Suomi
Tshekki

Alkulohko B:
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
USA


SUOMEN OTTELUT

Alkulohko:
La 06.01. 13:00
Suomi 3–2 Tshekki Kooste
Su 07.01. 17:00
Suomi 6–0 Saksa Kooste
Ti 09.01. 21:00
Kanada 10–0 Suomi Kooste

Puolivälierät:
To 11.01.
11:00 Ruotsi 2–4 Tshekki
14:30 Suomi 2–0 Slovakia Kooste
18:00 Kanada 6–0 Sveitsi
21:30 USA 4–0 Saksa

Välierät:
La 13.01.
16:00 Kanada 2–4 Tshekki
20:00 USA 4–2 Suomi Kooste

Mitaliottelut:
Su 14.01.
16:00 Pronssiottelu
Kanada 8–1 Suomi Kooste
20:00 Loppuottelu
USA 5–1 Tshekki

Ajat Suomen aikaa. Zugissa kello on tunnin vähemmän.


SUOMEN JOUKKUE:

Maalivahdit:
1 Huovinen Lilia, Team Kuortane
31 Kuja-Halkola Kerttu, Team Kuortane
32 Piekkari Emilia, Kärpät

Puolustajat:
2 Andersson Nelly, HIFK Helsinki
3 Palin Ilona, HIFK Helsinki
4 Holmberg Heidi, HIFK Helsinki
8 Tallinen Tuuli, Team Kuortane
9 Timonen Nanna, Ilves Tampere
12 Pohjanaho Elli, HC Nokia
13 Ojala Jennika, Team Kuortane

Hyökkääjät:
10 Ekoluoma Emma, Kärpät Oulu
11 Lehikoinen Aino, HIFK Helsinki
15 Kankkunen Erika, Team Kuortane
16 Siekkinen Eerika, Team Kuortane
18 Loponen Emmi, K-Laser Oulu
20 Nurmisto Vilma, TPS Turku
21 Sten Jannika, Pelicans Lahti
22 Siivonen Senja, Team Kuortane
23 Julkunen Amanda, TPS Turku
25 Byskata Abigail, Team Kuortane
27 Lamberg Eva, HPK Hämeenlinna
28 Tapani Tinja, LaJy Laitila
29 Kuusisto Julia, Ilves Tampere


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


KAIKKI TYTTÖLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Etsi sivustolta