Tyttökiekon jättiläiset USA ja Kanada kohtaavat maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 03.30 alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-finaalissa. Pronssimitalien kohtalo ratkaistaan Suomen ja Ruotsin kesken, ottelu alkaa maanantain puolella kello 23.30.
Suomi ja Ruotsi laittoivat vastustajansa tiukille välieräotteluissa, mutta ennakkosuosikit rutistivat lopulta niukat voitot.
Kanada kuittasi alkulohkovaiheessa Suomelle kärsimänsä 0–2-tappion ja oli nyt parempi loppuluvuin 2–1.
USA puolestaan voitti alkulohko-ottelussa Ruotsin 6–1, mutta välierässä se joutui paljon tiukemman haasteen eteen. Ruotsi johti ottelua vielä kolmannen erän alussa 2–1, kunnes USA rynni 3–2-voittoon.
Tyttöjen MM-mitaleista pelataan maanantain ja tiistain välisenä yönä kautta aikojen neljännentoista kerran. USA:lle ja Kanadalle keskinäinen finaali on kolmastoista. Vain Ruotsi on onnistunut murtamaan pohjoisamerikkalaisen rintaman, vuonna 2018 se eteni finaaliin, mutta hävisi USA:lle.
Mitaliotteluista on lähetykset TV5-kanavalla ja discovery+-palvelussa.