• Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU

Otteluraportti: Tyttöleijonat pronssille – Sveitsi kaatui vakuuttavalla voitolla

  • Arvot: ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Tyttöleijonien pronssiriemua.
Jarno Jumppanen / Laajasalon opisto

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin tyttöjen jääkiekon pronssiottelu käytiin torstai-iltana Sveitsin ja Suomen välillä.

Ensimmäinen erä alkoi vahvasti vierasjoukkueena pelanneen Suomen hallinnassa. Tyttöleijonat näytti heti alussa hienoa luonnetta, eikä edellisillan karvas jatkoaikatappio Ruotsia vastaan näkynyt joukkueen peli-ilmeessä.

Suomi piti kiekkoa ja vyörytti hyökkäyksiä hyökkäysten perään sveitsiläisten päätyyn. Erää oli ehtinyt vanhentua hieman alle puolet, kun ajassa 09.44 Suomen turnauksessa loistanut tuulennopea laitahyökkääjä Pauliina Salonen löysi hyvällä poikittaissyötöllä Emma Lappalaisen. Sveitsiläismaalivahti ei ehtinyt mukaan liikkeeseen ja Lappalainen laukoi kiekon maltilla etuyläkulmaan.


Emma Lappalainen (2. vas.) teki ottelun avausmaalin.


Suomen kiekollinen hallinta jatkui ja seuraavaksi oli Salosen vuoro onnistua maalinteossa kun Tyttöleijonat pääsi ylivoimalle. Ajassa 11.13 läpi ottelun vahvasti toiminut Suomen ylivoimakuvio avasi ykkössentteri Sanni Vanhaselle tilan oikealta ja hän pääsi laukomaan suoraan syötöstä terävän vedon. Pauliina Salonen oli mailoineen maalin edessä hereillä ja hän ohjasi kiekon vastustamattomasti ohi maalivahti Margaux Favren. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Suomen 0–2-johdossa.

Kotijoukkue Sveitsi sai hyvän mahdollisuuden päästä peliin mukaan, kun se pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla. Minuutin kohdalla ajassa 21.05 Sveitsin nopea kiekon liikuttelu avasi mahdollisuuden puolustaja Annic Buchille antaa nopea poikittaissyöttö aloituspisteiden välistä ja sen hän myös teki. Syöttö löysi pakkipari Ivana Maria Weyn, joka laukoi kiekon verkkoon ja toi kotijoukkueen maalin päähän.

Suomi kuittasi kuitenkin takaiskun nopeasti, kun he osuivat toistamiseen ylivoimalla. Ajassa 23.13 sama kaava toistui kun Sanni Vanhanen pääsi laukomaan ylivoimakuvion päätteeksi. Tällä kertaa mailoineen välissä oli joukkueen kapteeni Tilli Keränen, joka ohjasi kiekon verkkoon.


Kapteeni Tilli Keränen vastasi Suomen 3–1-maalista.


Suomi jatkoi vahvoja otteitaan ja onnistui erässä vielä kertaalleen kun ajassa 31.16 puolustaja Aino Krook teki upean nousun siniviivasta, harhauttaen useamman sveitsiläispelaajan ja uittaen kiekon rystyllä maalivahti Favren jalkovälistä. Tilanne oli 1–4 ja viimeiseen erään lähdettiin Tyttöleijonien komennossa.

Kolmas erä alkoi suomalaisittain tarkalla pelillä ja virheiltä pyrittiin välttämään. Sveitsi vaihtoi maalivahtia Suomen neljännen osuman jälkeen ja maalille vaihdettu Talina Benderer pelasi hyvän erän, torjuen suomalaisten vähät yritykset. Pelin tempo tasaantui verrattuna edellisiin eriin ja Suomi pelasi kurinalaisesti.

Sveitsi otti kuudennen kenttäpelaajan ja lähti ilman maalivahtia hakemaan tasoitusta vajaa kolme minuuttia ennen päätössummeria. Yritykseksi se kuitenkin jäi, kun Tyttöleijonien huippupelin pelanneelle ykkösketjulle tuli jälleen onnistuminen kun ajassa 58.03 Sanni Vanhanen pääsi viimeistelemään tyhjään maaliin Heidi Kokoran syötöstä, joka oli hetkeä aiemmin riistänyt sveitsiläispuolustajalta kiekon itselleen.


Sanni Vanhanen tuuletteli 5–1-maalia.


Ottelu päättyi Suomen 1–5-voittoon ja Ruotsi-ottelun pettymys oli käännetty voiton riemuun ja joukkue oli yhtä hymyä.

Perjantaina 26.3. pelataan turnauksen loppuottelu, jossa kohtaavat Ruotsi ja Tshekki.

- Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
- EYOF-turnauksen ohjelma, tulokset, kokoonpanot ja taulukot


 


Artikkelin kuvat:  Jarno Jumppanen / Laajasalon opisto

 
 
 

Etsi sivustolta