Tyttöleijonien Nelli Salomäki Ruotsi-ottelusta: "Hoidettiin kunnialla loppuun"

Petra Nieminen (oik.), Nelli Salomäki ja Anniina Kaitala riemuitsivat Tyttöleijonien 1-0-maalia vajaan viiden minuutin pelin jälkeen.
HHOF-IIHF Images

Nelli Salomäki kuului Suomen parhaina pelaajina palkittujen kolmikkoon tyttöjen MM-kisoissa. Sunnuntain sijoitusottelussa Suomi voitti Ruotsin toistamiseen näissä kisoissa ja sijoittui viidenneksi, Ruotsi joutui tyytymään kuudenteen sijaan.

- Ihan hyvin tilanteeseen nähden pelattiin tuo peli, ei varmaan ollut kenelläkään helpot lähtökohdat viimekertaisen jälkeen, Salomäki kertoi.

Suomi voitti Ruotsin lukemin 3-0. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa lukemat olivat Suomen hyväksi 3-1.

- Ainahan se on pakko Ruotsi kisoissa voittaa ja kyllä se lämmittää mieltä, Kärppä-hyökkääjä totesi.

Salomäelle tämän vuoden alle 18-vuotiaiden MM-kisat olivat hänen viimeisensä, mutta uskoa muiden ikäluokassa pelaavien menestykselle ensi vuoden kisoihin ei puutu.

- Kyllä meillä on tässä joukkueessa tosi hyviä nuoria, jotka pääsevät vielä ensi vuonna näyttämään mitä osavat ja tavoittelemaan sitä mikä meiltä jäi tällä kertaa saavuttamatta, Salomäki päätti.

Kirjoittaja on Leijonat-toimituksessa työharjoittelussa.

 

 

 
 
 

N18-MM2015-logo-400.jpg


Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruudesta pelattiin USA:n Buffalossa 5.-12.1.2015.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #N18fi #Tyttöleijonat


 

Etsi sivustolta