Matti Virmanen
s. 30.11.1960 Helsinki
Matti Virmanen toimi Jokereiden organisaatiossa vuosina 1992–2010. Seura oli hänelle tuttu jo omilta juniorivuosilta. Myös työtehtävät Jokereissa alkoivat junioreista, sillä maaliskuussa 1992 hänet palkattiin juniorien valmennuspäälliköksi.
Kaudesta 1993–1994 Virmanen toimi Jokereiden markkinointipäällikkönä, kaudesta 1999–2000 alkaen toimitusjohtajana ja kesästä 2008 urheilutoimenjohtajana. Virmasen toimitusjohtajakaudella Jokerit voitti Suomen mestaruuden vuonna 2002 ja SM-hopeaa vuosina 2000, 2005 ja 2007.
Keväällä 2024 Virmanen jättäytyi Edmonton Oilersin Euroopan pelaajatarkkailijan tehtävästä, jota oli hoitanut kaudesta 2010–2011 alkaen kaikkiaan 14 vuotta. Kaudesta 2014–2015 hän on toiminut Vaasan Sportin pelaajakoordinaattorina.
Suomen Jääkiekkomuseon hallituksen nimittämä toimikunta aateloi vuosittain Jääkiekkoleijonat. Vuonna 2025 Jääkiekkoleijonaksi aateloitiin Topi Jaakola, Mika Pyörälä, Tuukka Rask, Anssi Salmela, Johanna Kuisma ja Jukka-Pekka Vuorinen. Lisäksi Antti Koskiselle, Matti Virmaselle ja Antti Virtaselle myönnettiin Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnot. Aatelointiseremonia järjestettiin lauantaina 8. marraskuuta Tampereen Nokia Arenassa miesten Euro Hockey Tourin turnauksen yhteydessä.
