282 │ Mika Pyörälä
Hyökkääjä
s. 13.7.1981 Oulu
Mika Pyörälä kuuluu Kärppien seurauskollisiin ikoneihin. Hän debytoi Liigassa kaudella 2000–2001, ja seuraavien kuuden kauden aikana hän oli voittamassa Ouluun kolmea SM-kultaa (2004, 2005 ja 2007), yhtä hopeaa (2003) ja yhtä pronssia (2006). Pyörälä pelasi ensimmäiset MM-kisansa 2007, joissa Leijonat ylsi hopealle. Vuoden 2008 MM-kisoista tuli pronssia.
Kaudet 2007–2009 Pyörälä pelasi Ruotsin Elitserienissä Timrå IK:ssa, siirtyi sieltä kaudeksi Philadelphia Flyersin NHL-organisaatioon ja palasi sitten kahdeksi kaudeksi Ruotsin pääsarjassa pelaavaan Frölundaan. Frölundan vuosien välissä, keväällä 2011, Pyörälä oli voittamassa Suomelle toista maailmanmestaruutta. Kauden 2012–2013 hän pelasi sekä KHL-seura Amur Habarovskissa että Luleå HF:ssä, jossa saavutti Elitserien-hopeaa ja kultaa European Trophy -turnauksesta.
Pyörälä palasi Kärppiin kausiksi 2013–2017, joiden aikana hän voitti kaksi Suomen mestaruutta (2014 ja 2015) sekä yhden pronssin (2016). MM-kisoista 2016 hän sai hopeaa. Kauden 2017–2018 hän pelasi sveitsiläisessä SC Bernissä ja edusti Suomea vuoden 2018 talviolympialaisissa. Pyörälä palasi takaisin Kärppiin kaudelle 2018–2019, jossa ylsi SM-hopealle. Ura päättyi kauteen 2021–2022 Kärpissä.
Aktiiviuransa jälkeen Pyörälä on toiminut alle 18-vuotiaiden Kärppien valmentajaryhmässä.
Suomen Jääkiekkomuseon hallituksen nimittämä toimikunta aateloi vuosittain Jääkiekkoleijonat. Vuonna 2025 Jääkiekkoleijonaksi aateloitiin Topi Jaakola, Mika Pyörälä, Tuukka Rask, Anssi Salmela, Johanna Kuisma ja Jukka-Pekka Vuorinen. Lisäksi Antti Koskiselle, Matti Virmaselle ja Antti Virtaselle myönnettiin Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnot. Aatelointiseremonia järjestettiin lauantaina 8. marraskuuta Tampereen Nokia Arenassa miesten Euro Hockey Tourin turnauksen yhteydessä.
