Suomen Jääkiekkoliitto palkitsee vuosittain alueiden Vuoden Tekijöitä. Tilaisuus järjestettiin tänäkin vuonna Suomen EHT-turnauksen yhteydessä. Jääkiekkoliitto palkitsi kaikkiaan lähes 150 seuratoimijaa.
Palkittujen joukossa on Lapin alueelta Sallan Palloseuran Tuula Pennanen. Hänet huomioitiin esimerkillisestä talkootoiminnasta ja erityisesti hänet mainitaan lapsista huolehtimisesta ja kuljettamisesta treeneihin.
Sallan Palloseuralla ei ole omia joukkueita sarjoissa, joten seura tekee yhteistyötä Kemijärven Kiekon kanssa. Se käytännössä tarkoittaa, että Pennanen ajaa autolla Sallan ja Kemijärven väliä.
– Nyt on kaikkiaan kolme poikaa U13-ikäluokassa Sallasta, joita kuljetan treeneihin.
Tuula Pennanen leipoo, kuskaa ja kannustaa. Kuva: Terhi Varjonen
Pennanen on myös esimerkillinen talkoihin osallistuja. Häneltä onnistuvat mokkapalojen leivonta ja kioskivuorot ja tietenkin myös toimitsijan tehtävät.
– Ihan uutena olen aloittanut kuuluttamisessa ja kellossa, ja ne ovat kivoja. Kioskivuoroissakin on kivaa olla, kun pystyy rupattelemaan ihmisten kanssa, nauraa Pennanen.
Vuoden Tekijä -huomionosoitus tuli hänelle yllätyksenä.
– Se tuli ihan puskista, enkä meinannut uskoa. Hyvältä tuntuu kyllä, kertoo Pennanen.
Special Hockeyn puolestapuhuja
Savo-Karjalan alueelta yhtenä huomionosoituksen saaneista oli Juniori-KalPassa Special Hockey -joukkuetta vetävä Petri Partanen. Partanen on vetänyt ryhmää 3–4 vuotta.

Petri Partanen vetää Special Hockey -toimintaa Juniori-KalPassa. Kuva: Terhi Varjonen
Toiminta käynnistyi yhdessä TATU ry:n kanssa pilottina, mutta nyt Special Hockey on vakiintunut osa Juniori-KalPan toimintaa.
– Meillä on joukkueessa 10–15 erityistä tukea tarvitsevaa lasta ja nuorta. Mukavinta on ollut nähdä, miten porukka on kehittynyt, kertoo Partanen.
Viime keväänä joukkueella oli ensimmäiset pelit, ja se oli Partasen mukaan toiminnan tämänhetkinen huipentuma.
Jääkiekko sopii Partasen mielestä kaikille, kunhan asioita sovelletaan.
– Jääkiekkoonkin pystyy monella tavalla osallistumaan, kun on hyvin mietitty ja on tarpeeksi porukkaa siinä tukemassa.
Luistelu saattaa olla hankalaa, mutta se ei estä osallistumasta jääkiekkoon.
– Jääkiekkoon voi osallistua silloin esimerkiksi kelkalla, jolloin luistelu ei olekaan enää hankalaa, kertoo Partanen.
Vuoden Tekijä -perusteluissa Partasesta sanotaan muun muassa, että hän on ollut keskeinen tekijä Juniori-KalPan Special Hockeyn mahdollistamisessa. Erityisen merkittävää on tapa, jolla Petri kohtaa jokaisen harrastajan yksilöllisesti. Hän kyselee kuulumiset ja kannustaa.
Partanen on luonnollisesti erittäin otettu huomionosoituksesta.
– Tuntuu kivalta, kun huomioidaan.

