Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF järjesti tänään puhelinkokouksen, jossa keskusteltiin miesten MM-kisojen kohtalosta. Kisat on määrä järjestää Sveitsissä 8.-24. toukokuuta.
Kokouksessa ei vielä tehty lopullista päätöstä kisojen perumisesta. IIHF ilmoitti tiedotteessaan, että keskustelu Sveitsin viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden kanssa jatkuu tiiviinä.
Siitä ei toistaiseksi ole tietoa, mitä mahdollinen peruminen tarkoittaisi tulevien MM-kisojen näkökulmasta. Suomen kannalta asia on erityisen kiinnostava, sillä Tampereella ja Helsingissä on tarkoitus pelata miesten MM-kiekkoa toukokuussa 2022. Jos kisoja päätettäisiin siirtää vuodella eteenpäin, kotikisat järjestettäisiinkin vasta vuonna 2023.
- Tässä vaiheessa voidaan varmasti olettaa, että MM-kisat joudutaan perumaan. Uskoisin, että parhaillaan mietitään myös mahdollisimman reilua ja oikeudenmukaista kokonaisratkaisua, jossa huomioidaan niin tulevat kisajärjestäjät kuin mahdollisen peruutuksen kokemaan joutuva Sveitsi. Sveitsin tilanne on tässä tietenkin hankalin ja erityisesti miesten kisojen osalta päätöksen tekemisellä on kiire, mikäli ratkaisu on esimerkiksi kaikkien kisojen siirtäminen vuodella eteenpäin, Jääkiekkoliiton ja MM-kotikisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Harri Nummela kommentoi tilannetta tuoreeltaan.
- Tällä hetkellä valmistelemme kisoja sen mukaan, että Tampereella ja Helsingissä pelataan toukokuussa 2022. Jos näin ei ole, järjestelyt ovat valmiina sitä varten, kun Suomessa kisat pelataan. Nyt on kuitenkin tärkeintä keskittyä siihen, että Suomessa ja muualla maailmassa päästään koronavirustilanteesta mahdollisimman vähin vahingoin eteenpäin.
IIHF perui viime viikolla alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat, eikä vielä ole tiedossa, miten tulevien kisaisännyyksien kanssa toimitaan. Aiemmin maaliskuussa peruttujen naisten MM-kisojen osalta IIHF on jo ehdottanut, että kisat pelataan ensi vuonna Kanadan Halifaxissa ja Trurossa, joiden oli määrä toimia kisaisäntinä tänä keväänä. Päätöksen kisojen siirtämisestä vahvistaa IIHF:n kongressi tai poikkeuspäätöksellä IIHF:n hallitus.

