Leijonat kohtasi Ruotsin Euro Hockey Tour -turnauksen toisessa ottelussaan Tshekin. Tukholman Globenissa pelattu ottelu päättyi Suomen 1-3-tappioon (1-1, 0-1, 0-1). Suomelle maaliverkkoa ottelussa heilutti Jere Karjalainen, Suomen maalia vartioi lauantaina ensimmäisen A-maaottelunsa pelannut Lassi Lehtinen.
Leijonien joukkueenjohtaja Mika "Kölli" Kortelainen listasi kolme pointtia lauantain ottelusta:
1. ”Vaikka päiväpelin haasteet tiedettiin etukäteen, ei tänään oltu ihan terävimmillään. ”
2. ”Tshekki hallitsi kiekkoa laitojen lähellä. Tiesimme jo ennen peliä, että Tshekki on kamppailuvoimainen ja tänään Tshekki oli siinä meitä parempi.”
3. ”Meillä oli muutama ylivoima, joissa olisi tarvittu tekemistä ja onnistumisia, mutta ylivoima ei tänään toiminut. Tämä vaikutti tänään myös viidellä viittä vastaan pelaamiseen. Lopussa toki oli pari hyvää maalipaikkaa, joista olisi kiekkojen pomppiessa meille voinut tulla tasoihinkin.”
Sunnuntaina Leijonat kohtaa Ruotsin EHT-turnauksen päätösottelussaan turnausisäntä Ruotsin. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 16.45.
- Tshekki-ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
- Tshekki-ottelun maalikooste Yle Areenassa
