Viime kevään kotikisojen taloudellinen tulos on vahvistunut – kisat tuottivat Jääkiekkoliitolle yhteensä 8 238 000 euroa. MM-kisojen tulot olivat 27 293 166 ja kulut 19 055 000 euroa.
– MM-tuotot käytetään aikaisempien MM-kisojen tapaan lajin kehittämiseen. Nämä rahat ovat normaalibudjetin lisänä loistava mahdollisuus viedä jääkiekkoa eteenpäin suunnitelmallisesti, Jääkiekkoliiton hallituksen puheenjohtaja Kalervo Kummola toteaa.
– Vuoden 2013 MM-kisoista ei ole odotettavissa yhtä merkittäviä tuottoja. Hyvien yhteistyökumppaneiden ja resurssien järkevän kohdentamisen avulla pystymme kuitenkin pyörittämään normaalitoimintaa MM-kisasyklin välillä.