Jääkiekkoliitto tukee taloudellisesti junioreita, joiden perheillä on vaikeuksia selvitä jääkiekkoharrastuksen kustannuksista. Keväisin tukea seuraavan kauden kausimaksuihin voivat hakea vanhemmat juniorit.
Tänä keväänä tukihaku koskee vuosina 2009-2014 syntyneitä tyttö- ja poikapelaajia riippumatta siitä, minkä ikäluokan joukkueessa pelaaja pelaa.
Tukien hakeminen tapahtuu aina seuran kautta, joten mikäli perheenne talous on tiukalla, tukien hakeminen alkaa olemalla yhteydessä omaan seuraan. Seurasta osataan vastata tukihakuun liittyviin kysymyksiin tai vähintään selvittää asiat.
Myönteisen tukipäätöksen saaneiden pelaajien tuet maksetaan syksyllä seuran tilille ja kohdistetaan kauden 2026–27 kausimaksuihin. Tuen maksamisen edellytyksenä on, että pelaaja jatkaa jääkiekon harrastamista myös tulevalla kaudella.
Kevään haun yhteydessä tukea voidaan myöntää enimmillään yhteensä 1 000 000 euroa. Tuet maksetaan rahastosta, jonka varat ovat peräisin yksityisiltä lahjoittajilta, Jääkiekkoliiton yhteistyökumppaneilta ja Suomessa järjestettyjen MM-kisojen voittovaroista.
Kevään tukihaku alkaa maanantaina 2.2.2026. Perheiden tulee toimittaa hakemukseen tarvittavat tiedot omalle seuralle viimeistään 1.3.2026 ja seurojen tulee täyttää hakemukset viimeistään 8.3.2026. Tukihakujen päätökset tulevat viimeistään 29.5.2026 ja tukien maksu tapahtuu 16.9.2026 mennessä.