maanantai, 30 syyskuu 2019 15:19

Suomi-sarjan viikkokatsaus – FPS jatkaa ainoana tappiottomana joukkueena

Kirjoittanut Jussi Talvio
Hunters – Raahe-Kiekko päättyi kotijoukkueen 4-3-voittoon jatkoajalla Hunters – Raahe-Kiekko päättyi kotijoukkueen 4-3-voittoon jatkoajalla Janne Penttinen

Suomi-sarjassa pelattiin viikonloppuna kaikkiaan 13 ottelua.

Perjantai 27.9. 

Nokialla Pyry piti pisteet kotonaan, kun Hunters taipui tiukassa pelissä. Pyryn Alex Hukki teki ottelussa kaksi maalia. 

S-Kiekko voitti vieraissa Karhu HT:n. Vieraiden Johannes Pinta hurjasteli tehot 3+3. 

Lauantai 28.9. 

Hunters avasi kotihallissaan pistetilin jatkoaikavoitolla Raahe-Kiekosta. Huntersin Jevgeni Soloviev iski ratkaisumaalin ja puolustuksen nuori HIFK-laina Tuomas Tilli valittiin kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi. 

D-Kiekko jatkoi vahvoja otteitaan ja otti kolme pinnaa HC Giantsilta Hollolassa. Vieraiden tehokkaimmat olivat Samuli Yliniva, 2+2 ja Jussi Viitanen, 1+3. 

Kalajoella JHT piti Titaanit kurissa voittaen tasaisen ottelun. Jarno Palola oli kotijoukkueen tehokkain, 1+2. 

Kaarinassa Haukat kävi ryöstöretkellä ja nappasi HCIK:n kotiluolasta pisteet mukaansa. Haukkojen kokeneempi kaarti oli hyvässä vedossa, kun Harri Alakotila saalisti neljä syöttöpistettä ja ketjukaveri Olavi Tihveräiselle merkittiin tehot 2+1. 

Forssassa kotijoukkue ei luovuttanut vierailleelle Riemulle pisteitä. Kaikissa ottelun maaleissa oli eri tekijä. 

Espoossa kotijoukkue Kiekko-Espoo hurjasteli 10-1 voiton Laser HT:ta vastaan. Ilmari Pitkänen paukutti tehot 4+0. 

Sunnuntai 29.9. 

Seinäjoella vieraillut FPS nappasi viikonlopun toisen voittonsa ja jatkaa sarjassa ainoana tappiottomana joukkueena. FPS:n Miku Ronkainen iski pelissä komeat tehot 4+1. 

Uudessakaarlepyyssä Muik Hockey sai vieraakseen Titaanit, joka jatkoi hyviä otteitaan ja nappasi niukan vierasvoiton. Titaanit jatkaa sarjakärjessä tasapistein D-Kiekon kanssa. 

Pyry taipui jatkoajalla Raahe-Kiekolle Nokialla. Raahe-Kiekon päävalmentaja Joni Hannuksela oli tyytyväinen viikonlopun saldoon:
– Porvoossa pelattiin hyvä peli, siinä ei meillä ollut heikkoja lenkkejä ja oltaisiin pelitapahtumiin nähden voitu voittaakin. Nokialla Pyry vei ajoittain peliä, mutta puolustimme hyvin keskustaa ja tehtiin vastaiskuista maalit. Aina voi tietysti parantaa, mutta joka pelistä on nyt saatu pinnoja.

Järevenpäässä peli Haukat – Laser HT meni sekin jatkoajalle ja vierailija Laser HT oli siinä vahvempi. Haukkojen Harri Alakotila oli jälleen pelipäällä, kaksi maalia ja viikonlopun saldo kuusi pistettä tehoin 2+4.
– Kun palaaminen tuntuu mukavalta, niin tulostakin tulee. Ollaan Oskun (Tihveräinen) kanssa löydetty ihan hyvin toisiamme kentällä, kommentoi Alakotila viikonloppuaan.
Laserin päävalmentaja Janne Saarenpää ei jäänyt harmittelemaan Espoon peliä, päinvastoin:
– Oltiin tosi kapealla kokoonpanolla liikkeellä ja virta ei vain riittänyt lauantaina. Pitää olla silti ylpeä joukkueesta, koko joukkue pelasi nöyrästi ja kannusti toisiaan loppuun saakka. Espoon peli antoi tappiosta huolimatta hyvät lähtökohdat sunnuntain peliin.

D-Kiekko piti pisteet Jyväskylässä ottelussa JHT:ta vastaan ja siirtyi sarjakärkeen tasapistein Titaanien kanssa. Henri Niemi iski pelissä kaksi kotijoukkueen maaleista.
D-Kiekon päävalmentaja Jari Tapper:
– Kyllä kuuden pisteen viikonloppuun pitää olla tyytyväinen. Ollaan pystytty vuodenaikaan nähden pelaamaan ihan hyvää viisikkopeliä. Joukkueessa on paljon motivoituneita ja innokkaita pelaajia.

Suomi-sarjan tulospalvelu löytyy täältä.