maanantai, 27 syyskuu 2021 08:56

Samuli Hassi luotsaa Kärppiä ihmisläheisellä tyylillä: ”Haluan katsoa ennakkoluulottomasti, mihin taipaleeni seurassa vie”

Kirjoittanut Markus Viljanen

Kärpät lähti kuluvaan kauteen uudessa komennuksessa, kun Samuli Hassi aloitti keväällä seurassa päävalmentajan roolissa. Hassi on yksi Suomen Olympiakomitean Nuorten Olympiavalmentajien (NOV) -palkkatuen piirissä olevista valmentajista. Palkkatuen tavoitteena on muun muassa parantaa valmentajien asemaa ja varmistaa valmentajille mahdollisuus päivittäiseen valmennustyöhön urheilijoiden kehittämiseksi.

Hassi kertoo, että tuki on valtava apu valmentajille ja samalla tärkeä asia valmennusurasta haaveileville. Tuki antaa enemmän mahdollisuuksia tavoitella valmentajan ammattia pitkäjänteisesti ja auttaa valmentajaa panostamaan tehtäviinsä päätoimisesti.

– Se luo kulmakivet huipputason valmentamiseen, ja sen kehittämiseen. Lisäksi se tuo myös uskottavuutta valmentajan työlle – että tätä tehdään tosissaan ja tavoitteellisesti, eikä vain sivutyönä, Hassi lisää.

Oulusta Rovaniemelle ja takaisin

28-vuotias Hassi on syntynyt Oulussa, mutta edelliset neljä kautta hän valmensi Rovaniemellä. Hän aloitteli valmentajauraansa jääkiekossa opiskellessaan liikunnanohjaajaksi Lapin ammattikorkeakoulussa. Kolmannen vuoden työharjoittelussa hän erikoistui aikanaan urheiluvalmennukseen

– Pääsin silloin harjoitteluun Lapin Urheiluakatemian jääkiekkopuolelle toisen asteen apuvalmentajaksi, joka sisälsi aamuharjoituksia kolme kertaa viikossa koko kouluvuoden ajan. Valmensin alku- ja loppulämmittelyt, sekä olin mukana valmentamassa aamujäitä.

– RoKi Ry:n valmennuspäällikkö tarjosi minulle samalla apuvalmentajan paikkaa RoKin C-nuorten (U16) poikajoukkueeseen. Sain ensimmäiselle kaudelleni valtavan määrän tekemistä ja sitä kautta kokemusta valmentajan arjesta, sillä vastasin joukkueessakin täysin fysiikkavalmennuksesta ja autoin jääharjoituksissa. Ajatuksen jääkiekkovalmentajan urasta sytytti joukkueen yli 20 pelin voittoputki kauden aikana ja C-nuorten Mestis-mestaruus. Se kausi sisälsi paljon asioita, joita tulee muisteltua. Muistan sen aina sytyttäneen rakkauteni jääkiekkoon uudelleen pelaajaurani jälkeen, Hassi kertoo.

Seuraavina vuosina Hassi toimi muun muassa B-nuorten joukkueen apuvalmentajana ja C-nuorten päävalmentajana. Viime keväänä yllätys odotti, kun hän sai Oulun Kärpiltä eteensä tarjouksen Naisten Liiga -joukkueen vastuuvalmentajana. Naisten Liiga oli hänelle ennakkoon tuttu sarja, johon kiinnostus oli kasvanut hiljalleen. RoKissa pelaava maajoukkuepelaaja Aino Karppinen toimi myös isona inspiraation lähteenä.

– Olin todella innoissani mahdollisuudesta, eikä siinä kauaa tarvinnut harkita asiaa. Olin vailla uusia haasteita ja Naisten Liiga kiehtoi minua kovasti. Siitä se sitten lähti ja palasin kotikaupunkiini Ouluun.

– Olen aina ollut utelias ihminen ja avoin uusille asioille valmennusurallani. Siihen kuului myös naiskiekko, jota aloin seuraamaan entistä tiheämmin viime kaudella Rovaniemellä. Ennestään olin seurannut vain Naisten Liigan finaaleja ja karsintoja, sekä tietysti maajoukkueen arvokisoja. Lisääntyneen kiinnostuksen osasyynä oli RoKin nousu Naisten Liigaan. Lisäksi viime kaudella valmentamassani RoKin U18 -poikajoukkueessa pelasi Karppisen Aino. Aluksi Naisten Liigan seuraaminen koski vain otteluita, joissa hän pelasi, mutta sitten pikkuhiljaa aloin katsoa kaikkia kotipelejä, Hassi taustoittaa.

Ihmisläheinen ja tiivis valmennusrooli

Itsensä pelaaja- ja ihmisläheisenä valmentajana näkevän Hassin työnkuva on Kärpissä erittäin monipuolinen. Hän suunnittelee, organisoi ja vastaa valmennuksen ohjelmoinnista, tavoitteista ja toteutuksesta joukkueen muiden valmentajien avulla. Arkiaamuisin hän valmentaa urheiluakatemiassa olevia naispelaajia ja työaikaa kuluu myös naiskiekon kehittämiseen Oulun alueella niin urheilullisesti kuin kulttuurillisestikin.

– Autan seuraa tarvittaessa leireillä ja osallistun valmentajakoulutuksiin. Samalla autan kartoitustehtävissä koskien naismaajoukkuetta ja leijonapolulla olevia ja aloittavia pelaajia.

– Uskon vahvasti siihen,  että valmentajan vaikutus pelaajaan tapahtuu parhaiten silloin, kun pelaajaa lähestyy ensin ihmisenä. Peli on peliä, mutta urheilussa valmentajan tulee luoda valmennettaviensa kanssa suhteita, jotka luovat uskoa, luottamusta, turvallisuutta ja tavoitteellisuutta laadukkaan tuloksen saavuttamiseksi. Haluan katsoa rauhassa ennakkoluulottomasti, mihin taipaleeni seurassa vie. Kauden tavoitteena meillä on lähteä ennakkoluulottomasti jokaiseen peliin, ja päästä sitä kautta ylempään jatkosarjaan, Hassi linjaa.

Olet nyt

Lisää Naisten Liigan uutisia