keskiviikko, 20 maaliskuu 2013 04:43

Klassikko! Naisten Suomen mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa

Kirjoittanut
Kuva: Jenni Laine Kuva: Jenni Laine

Naisten SM-sarjan kauden 2012-13 voittaja ratkaistaan torstaina pelattavassa finaalisarjan Blues-JYP viidennessä osaottelussa Espoossa. Blues voitti tiistain neljännen kohtaamisen Jyväskylässä niukasti 1-0.

Jyväskylässä vietettiin tiistaina hienoa kiekkoiltaa, kun Hippokselle oli saapunut yli 1500 katsojaa seuramaan naisten neljättä finaalia.

Itse ottelu oli kahden tarkasti puolustaneen joukkueen tasainen kohtaaminen. Emma Nuutisen toisen erän maali riitti Bluesin voittoon.

- Hieno tapahtuma, tunnelma hallissa oli erinomainen ja meidän onneksemme lopputuloskin oli tuollainen. Onnistunut ryöstöretki siis takana ja torstaina sitten nähdään, kummalla sitä tahtoa todella löytyy, kommentoi Bluesin valmentaja Kai Jansson.

JYPin kapteeni Jenni Hiirikoski harmitteli niukkaa tappiota.
- Meillä oli omat paikkamme ratkaista peli, mutta emme saaneet tolppaa lähemmäs tänään! Blues sai yhden ja niinpä taistelu jatkuu torstaina viidennessä pelissä. Erityiskiitos mahtavalle kotiyleisölle, "Jeba" sanoi.

- Aika lailla samanlainen peli kuin edellisetkin, kommentoi JYP-valmentaja Mika Väärälä.
- Kovaa vääntöä ja molemmilla joukkueilla omat paikkansa, mutta tällä kertaa vain Blues osui. Saadaanpahan ainakin huima lopetus näille finaaleille.

Tiistain neljännen finaaliottelun JYP-Blues (0-1) tilastotapahtumat

 

Olet nyt