sunnuntai, 17 maaliskuu 2013 20:15

Naisten SM:n playoffien maalitykki lupaa: "Pystymme vielä parantamaan"

Kirjoittanut
Kuva: Jenni Laine Kuva: Jenni Laine

Naisten SM-sarjan playoffien maalipörssin kärjessä on JYPin puolustaja Rosa Lindstedt. Lauantain kolmannessa finaalipelissä salamamaalin Bluesin verkkoon iskenyt Naisleijonien puolustaja lupaa, että jyväskyläläisryhmällä on vielä varaa parantaa.

- Hyvin taisteltiin ja pystyttiin pitämään johtoasema loppuun asti, Rosa Lindstedt sanoi lauantain kolmannen finaalipelin jälkeen.

- Vielä pystytään parantamaan, mutta varsinkin puolustuspelaamisessa mentiin taas eteenpäin. Me oltiin paremmalla jalalla kuin vastustaja, kertoo siitä, että meillä on paljon porukkaa ja jaksetaan pelata vaikka on tiivis tahti peleissä. Meeri pelasi loistavasti tänään, Lindstedt summasi ja kehui Meeri Räisästä.

Lindstedt pitää kuudessa playoff-pelissä tekemillään kuudella maalilla pudotuspelien maalipörssin kärkitilaa. Lauantaina hän sai kiekon Bluesin verkkoon jo 27 sekunnin pelin jälkeen. Osuma johdatti JYPin 3-1-vierasjohtoon ja tiistaina joukkue pääsee yrittämään finaalisarjan katkaisemista kotijäällään.

- Sieltä taas löysin itseni maalin edestä luutimasta, kiva että olen onnistunut maalinteossa. On ollut todella hyvä fiilis pelata ja vaikka on kovasti jännittänyt, niin kumminkin on semmoinen olo, että osaa ja pystyy. Pelaaminen tulee selkärangasta, Lindstedt sanoi.

JYPin valmentaja Mika Väärälä korosti Lindstedtin avausmaalin merkitystä.

- Maali ensimmäisessä vaihdossa auttoi todella paljon. Blues hyökkäsi ahnaasti ja se aukaisi meille vastaiskupaikkoja, jotka saimme tänään hyödynnettyä. Sarja on vielä pahasti kesken ja valmistaudumme tiistaihin aivan normaalisti, Väärälä sanoi.

Naisten finaalisarja:
Blues - JYP  Voitot 1-2
12.03. Blues - JYP  3-0
14.03. JYP - Blues  5-4 VL
16.03. Blues - JYP  1-3
19.03. JYP - Blues
Tarvittaessa:
21.03. Blues - JYP
Kolmella voitolla mestariksi.

 

Olet nyt