Suomi ja Ruotsi pelasivat torstai-iltana ensimmäisen kahdesta kohtaamisestaan Kouvolassa. Ottelun loppulukemat kirjattiin 60 peliminuutin jälkeen tappioasemasta hienon nousun esittäneelle Suomelle 5-4 (1-1, 0-2, 4-1). Suomalaisista maalinteossa onnistuivat Harri Pesonen kahdesti, ja kerran mieheen Niko Ojamäki, Arttu Ilomäki ja Eetu Luostarinen. Suomen maalilla Jussi Olkinuora torjui 13 kertaa. Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen listasi ottelusta kolme pointtia.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Suomen ja Ruotsin A-maajoukkueiden kahdesta peräkkäisestä kohtaamisesta ensimmäinen pelataan tänään Kouvolassa, ottelu alkaa klo 18. Yle Areena välittää ottelun suorana lähetyksenä kotikatsomoihin alkuvihellyksestä alkaen, TV2 hyppää mukaan kun alle 18-vuotiaiden MM-puolivälierä on saatu Ruotsissa päätökseen, arviolta klo 18.55. Paikan päälle on vielä tarjolla lippuja seisomapaikoille, Ticketmasterin myyntikanaviin vapautuu iltapäivän aikana joitakin lippuja myyntiin myös istumakatsomoon.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Leijonat kohtaa tämän viikon Nordic Cupin otteluissa Ruotsin Tre Kronorin. Ottelut pelataan torstaina 25.4. klo 18 Kouvolassa ja perjantaina 26.4. klo 18.30 Helsingin Hartwall Arenassa.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Lipunmyynti Leijonien huhtikuussa kotimaassa pelattaviin maaotteluihin on alkanut vauhdilla. Erityisen vilkkaasti liikkuvat Rovaniemellä 18.4. ja Kokkolassa 19.4. pelattavien Norja-otteluiden liput.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

A-maajoukkueen valmistautumista Slovakian MM-kisoihin pääsee huhtikuussa seuraamaan paikan päällä Rovaniemellä, Kokkolassa, Kouvolassa ja Helsingissä. Liput kotimaan maaotteluihin ovat maanantaista 18.2. klo 12 alkaen myynnissä Ticketmasterin myyntikanavissa.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Ensi keväänä kotimaassa on mahdollisuus nähdä MM-kisoihin valmistautuvan miesten A-maajoukkueen pelaavan Rovaniemellä, Kokkolassa, Kouvolassa ja Helsingissä.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Suomen naisten maajoukkue kohtaa Euro Hockey Tour -turnauksessa perjantaina Venäjän. Ottelu pelataan Kouvolan Lumon Areenalla kello 18:30. Ottelusta on myös suora Leijonat-Live -verkkolähetys.

Julkaistu kategoriassa 2016-17
maanantai, 25 huhtikuu 2016 15:35

Mikko Rantasen kone käynnistyy

Nuoria Leijonia alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa kipparoinut Mikko Rantanen nimettiin Leijonien MM-leiriryhmään viime viikon keskiviikkona. Ensimmäisen ottelunsa MM-kisoihin valmistautuvien Leijonien kanssa Rantanen pelasi lauantaina Kouvolassa. 

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Markus Granlund palkittiin lauantain Tshekki-ottelun parhaaksi pelaajaksi. Granlund teki itse yhden maalin ja syötti kaksi Leijonien 4–1 voittoon päättyneessä pelissä.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Perhe Ahlbomille Kouvolasta lauantain Tshekki -ottelu oli odotettu tapahtuma. Ahlbomit ovat aiemmin olleet katsomassa MM-kisoja, mutta maaottelu kotikulmilla tarjosi omanlaisensa latauksen.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Sarjojen sivut

Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kausi päättyi koronaviruksen vuoksi 12.3.2020. Lue lisää täältä.

Liiga

Naisten Liiga

Mestis

Suomi-sarja

Nuorten SM-liiga

B-nuorten SM-sarja

B2-nuorten SM-sarja

C-nuorten SM-sarja

Rullakiekon SM-liiga

 

Etsi sivustolta