tiistai, 31 joulukuu 2013 21:43

U20: Sveitsi kaatoi Suomen voittomaalikisan jälkeen

Kirjoittanut
Arkistokuva. Arkistokuva. Marko Hannula

Sveitsi tulitti ottelun aloittaneen Ville Husson vaihtoon toisessa erässä, mutta joukkue taisteli pelin tasoihin. Voittomaalikisan tappiosta huolimatta Suomi varmisti lohkon kakkossijan. 

Suomi aloitti ottelun pirteästi ja loi jatkuvasti painetta Sveitsin päätyyn. Varsinkin Sveitsin Nico Dünnerin jäähyn aikana Nuoret Leijonat herkutteli maalipaikoilla, mutta verkon perukoille kiekko ei löytänyt tietään. Ensimmäisenä maalin makuun pääsikin Sveitsi hieman yli minuutti ennen erän loppua, kun Flavio Schmutzin laukaus yllätti Suomen maalia vartoineen Ville Husson. Nuoret Leijonat sisuuntuivat kuitenkin maalista ja Benoit Jeckerin jäähyn aikana Ville Pokka latasi suoraan Esa Lindellin syötöstä kiekon komeasti maaliin.

Suomi jatkoi toisesta erästä siihen mihin jäi ja Sveitsi pääsi vain ajoittain Suomen alueelle. Tästä huolimatta erän ensimmäinen maali nähtiin jälleen Sveitsin toimesta, kun Fabrice Herzog änki kiekon väkisin Suomen rysään. Lisää lunta tupaan tuli erän puolivälissä, kun Sveitsi tekee jo erän toisen maalinsa vahvan painostuksen päätteeksi. Tässä vaiheessa Karri Kivi vaihtoi hienosti Venäjää vastaan pelanneen Juuse Saroksen maaliin. Suomi iski kuitenkin takaisin alle minuutti Sveitsin maalin jälkeen Aleksi Mustosen ohjatessa Henri Ikosen kovan syötön ylänurkkaan.

Nuorten Leijonien oli pakko viimeisessä erässä päästä vähintään tasoihin, jotta lohkon kakkossija varmistui ja joukkue lähti kovalla temmolla viimeiselle 20-minuuttiselle. Alle minuutti erän alusta Teuvo Teräväinen heitti kiekon siniviivalta maalille ja Saku Mäenalanen ohjasi kiekon verkon perukoille. Suomi oli todella lähellä voittomaalia kolmisen minuuttia ennen ottelun loppua, kun Henri Ikonen ajoi ylivoimalla röyhkeästi maalille ja survoi kiekon verkkoon. Tuomaristo tulkitsi kuitenkin Ikosen estäneen maalivahtia, joten maali hylättiin. Enemmän maaleja varsinaisella peliajalla ei enää nähty, joten siirryttiin jatkoajan kautta voittomaalikisaan, jossa ainoa onnistuja oli Sveitsin Claude Paschoud.

Tappiosta huolimatta Suomi sai tarvittavan pisteen, jolla se varmisti lohkonsa kakkossijan. Seuraavana puolivälierissä Nuoret Leijonat saa vastaansa Tshekin.  

Olet nyt

Lisää U20-uutisia