torstai, 26 huhtikuu 2018 08:50

Poikien MM-kisojen paikkakunnat ovat kaukana toisistaan - Kaksi puolivälieräpeliä Magnitogorskissa

Kirjoittanut
Kanada ja USA pelasivat Magnitogorskissa Metallurg Ice Arenalla kisojen avauspäivänä. Kanada ja USA pelasivat Magnitogorskissa Metallurg Ice Arenalla kisojen avauspäivänä. HHOF-IIHF Images

Poikien MM-kisojen virallisen verkkopalvelun etusivulla komeili kisojen startatessa kartta, jolla kisapaikkakunnat Tsheljabinsk ja Magnitogorsk olivat vierivieressä. Kartan mittakaava kuitenkin hämäsi.

Todellisuudessa kisakaupungit sijaitsevat reilun 300 kilometrin päässä toisistaan. Autolla välin köröttelee parhaimmillaan noin neljässä ja puolessa tunnissa.

Kisapaikkakuntien etäisyys on kutakuinkin sama kuin Helsingin ja Kuopion välillä.

Keskimmäinen reitti olisi nopein.
 

Suomi pelasi alkulohko-ottelunsa Tsheljabinskissä, joka on myös turnauksen playoff-otteluiden keskus - kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Kaksi neljästä puolivälieräottelusta pelataan torstaina Magnitogorskissa.

Puolivälierät pelataan alkulohkosijoitusten mukaisesti lohkojen kesken ristiin (A1-B4, A2-B3, B1-A4, B2-A3), joten kaksi neljästä Tsheljabinskissä alkulohkonsa pelanneesta puolivälieräjoukkueesta - Slovakia ja Tshekki - joutui pakkaamaan varusteensa Magnitogorskin-matkaa varten.

Toiseen suuntaan, Magnitogorskista Tsheljabinskiin, matkustivat Valko-Venäjä ja USA.

Molempien alkulohkojen kaksi parasta joukkuetta - Suomi, Venäjä, Ruotsi ja Kanada - säästyivät matkustamiselta. Tosin torstaina Magnitogorskissa voittoa juhlivat joukkueet siirtyvät Tsheljabinskiin ennen lauantain välieriä.

MM-kisojen tapahtumasivu kertoo turnauksen otteluohjelman ja pelipaikat