keskiviikko, 27 huhtikuu 2016 10:32

Pikkuleijonien puolustaja Niemeläinen kultajuhlista: "Jotain me keksitään"

Kirjoittanut Hinni Hirvonen
Markus Niemeläinen toi jämäkkyyttä Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen takalinjoille. Markus Niemeläinen toi jämäkkyyttä Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen takalinjoille. Pasi Mennander

Puolustaja Markus Niemeläinen siirtyi kesällä Pohjois-Amerikan junioriliiga OHL:ään. Nuoren miehen mukavin kisamuisto liittyy luonnollisesti mestaruuteen, mutta maajoukkuekavereiden jälleennäkeminen lämmitti myös mieltä. 

– Oli kiva nähdä joukkuekavereita pitkästä aikaa.

Viime kaudella Niemeläinen kiekkoili HPK:ssa. Kesällä hän kirjoitti sopimuksen HIFK:n kanssa, mutta siirtyikin Kanadaan Saginaw Spiritin paitaan.
– Ei olisi ollut varmaa pelipaikkaa joukkueessa, Niemeläinen valotti lähtönsä syitä.

Niemeläinen on viihtynyt hyvin Kanadassa.

– Kaukalo on pienempi ja peli fyysisempää, puolustajalupaus kertasi OHL:n eroja kotoiseen liigaan.

Mestaruuden jälkeen Niemeläinen aikoo vetää hetken henkeä.

– Suunnitelmissa on nähdä perhettä ja kavereita.

Pikkuleijonien kultajuhlinta sujui rauhallisesti. Juhlat jatkuivat yhdessä joukkueen kanssa illalla hotellilla. 

– Jotain me keksitään, Niemeläinen totesi salaperäisesti. Tarkempia suunnitelmia puolustaja ei suostunut paljastamaan.

Pikkuleijonat jakaa nimikirjoituksia 3. toukokuuta kello 17.30 alkaen Hartwall Arenan Luola-ravintolassa. Kello 18.30 käynnistyy A-maaottelu Suomi - USA.