tiistai, 30 joulukuu 2014 01:49

U18: Pikkuleijonat selvään voittoon Sveitsistä - ”Keskittynyt, positiivinen ja energinen” - Tiistaina potissa turnausvoitto!

Kirjoittanut Joukkueenjohtaja Arto Sihvonen
Maamme. Maamme.

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen turnausurakka Zuchwilissä Sveitsissä jatkuu positiivisissa merkeissä. Joukkue pelasi tähän saakka turnauksen parhaan ottelunsa maanantai-iltana, kun isäntämaa Sveitsi kaatui numeroin 5-0 (1-0, 3-0, 1-0).

Suomi oli varsinkin ottelun avauserässä selvästi liikkuvampi, aktiivisempi ja taitavampi joukkue. Pikkuleijonien varmaotteinen maalivahti Veini Vehviläinen torjui erässä ainoastaan kolme kertaa, kun virkaveli Sveitsin päädyssä joutui puuttumaan peliin 14 kertaa.

Suomen maalinteon aloitti erän puolivälissä joukkueessa maalipyssyn roolin ottanut Sami Tavernier, joka laukoi päätypelissä tulleen rebound-kiekon tarkasti vastustajan maaliin.

Tavernier jatkoi maalitehtailuaan ottelun toisessa erässä, jolloin hän toimitti suorasta hyökkäyksestä tulleen rebound-kiekon sveitsiläisvahdin selän taakse. Tämä oli Samille jo turnauksen neljäs maali.

Toinen erä oli pelitapahtumiltaan hieman avauserää tasaisempi, mutta Pikkuleijonat veivät erää tuloksellisesti. Tavernierin osuman jälkeen maaliverkkoa heiluttivat vielä Jimi Nylund ja Kasper Björkqvist.

Päätöserä sujui edelleen Pikkuleijonien tahdissa. Erän ainoa maali syntyi ylivoimalla Arttu Ruotsalaisen toimesta.

 

 

Tyytyväinen päävalmentaja

Suomen joukkueen käskijä Mika Marttila oli ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
- Joukkueen peli-ilme oli keskittynyt, positiivinen ja energinen, Marttila totesi.

Ottelun kolme erävoittoa ja nolla vastustajan maalisarakkeessa lämmittivät päävalmentajan mieltä. Marttila korosti lisäksi joukkueen sitoutumista pelitapaan ja tavoitteisiin.

- Tiiviissä turnauksessa nouseva trendi kertoo siitä, että turnauksen aikana on pystytty tekemään oikeita asioita ja että pelaajat ottavat kypsällä tavalla vastuuta omasta tekemisestään.

Sveitsi-voiton avaimiksi Marttila nosti puolustuspelaamisen osalta hyvän liikkeen ja sitä kautta tilan poistamisen kiekolliselta vastustajalta. Hyökkäyspelaamisessa avainasioita olivat kiekottomien pelaajien hyvät tarjonnat, viisikkona hyökkääminen ja suorien hyökkäyksien suuntaaminen tehokkaasti maalia kohti.

Marttila oli tyytyväinen myös joukkueen tasaisuuteen.
- Tänään joukkueessa oli neljä energistä ja liikkuvaa kentällistä, ja vaihtorytmi pystyttiin pitämään tasaisena ja tehokkaana.

Saksa vastassa päätösottelussa

Pikkuleijonat pukevat maajoukkuepaidan ylleen seuraavan kerran tiistaina jo kello 12 Suomen aikaa alkavassa ottelussa, jossa vastaan asettuu Saksa. Päätösottelussa taistellaan paitsi pelin, mutta myös koko turnauksen voitosta. Suomi lähtee päätöspäivään turnauksen piikkipaikalta.

 

 

Suomen maalit:
1-0 Sami Tavernier (Olli Juolevi, Jonne Tammela)
2-0 Sami Tavernier (Julius Nättinen, Jonne Tammela)
3-0 Jimi Nylund (Arttu Ruotsalainen, Joonas Niemelä)
4-0 Kasper Björkvist (Joonas Niemelä, Julius Mattila)
5-0 Arttu Ruotsalainen (Julius Mattila, Jesper Mattila) YV

Turnauksen ohjelma, tulokset ja taulukko