sunnuntai, 12 helmikuu 2012 17:17

U18: Pikkuleijonat taipui finaalissa Ruotsille

Kirjoittanut

Kuvituskuva_Leijonat_pelipaidan_logo_644x413.jpg

Ruotsi kukisti Suomen maalein 3-2 alle 18-vuotiaiden viiden maan turnauksen loppuottelussa.


Ruotsi oli hieman hallitsevampi, mutta Suomi teki kamppailun avausmaalin. Juuso Ikonen vapautti Teuvo Teräväisen ovelalla jätöllä, ja tämä teki turnauksen kuudennen maalinsa.

Teräväinen oli lähellä viedä Suomen kahden maalin johtoon, mutta tuomaristo päätti pienen pohdinnan jälkeen, ettei kiekko käynyt maalissa.

- Tuomari tuli pelin jälkeen sanomaan, että maali olisi pitänyt hyväksyä. Näin itsekin kiekon menevän maaliin, Teräväinen mietti.

Ruotsi tasoitti Filip Sandbergin laukauksella maalin edestä vielä avauserässä, ja teki kaksi maalia lisää toisen erän puolivälissä.

Kolmannessa erässä Juuso Ikonen toi Suomen vielä maalin päähän, mutta tasoitukseen asti eivät suomalaisten voimat riittäneet.

- Turnauksesta jäi silti hyvä maku. Tämä lupaa hyvää MM-kisoja ajatellen, Teräväinen sanoi.