torstai, 11 huhtikuu 2019 22:19

U17 aloitti turnauksensa Venäjä-ottelulla – Ratkaisu haettiin voittomaalikisasta – "Huomenna askel eteenpäin"

Kirjoittanut Pekka Peltola
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
TPS-vahti Lukas Silvennoinen pelasi Suomen maalilla. TPS-vahti Lukas Silvennoinen pelasi Suomen maalilla. Riku Laukkanen

Alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue on parhaillaan Sveitsin Baselissa kauden päättävässä viiden maan turnauksessa. Kaksi ensimmäistä tapahtumapäivää joukkue keskittyi harjoitteluun ja torstaina oli ensimmäisen ottelun aika.

Vastaan luisteli naapurimaa Venäjä. Suomen joukkueen päävalmentajana tapahtumassa toimii Juha Vuori, joka on tuuraamassa juuri perheenlisäystä saanutta Anssi Lainetta. Joukkue haluaakin lähettää Suomeen lämpimät onnittelut koko Laineen perheelle uuden tulokkaan johdosta!

Ottelu käynnistyi alle 17-vuotiaiden Leijonien näkökulmasta suotuisasti, kun avausmaali näki päivänvalon ajassa 3.30. Roby Järventien ja Oliver Sunin esityöstä Jesse Seppälä merkkautti ottelun avausmaalin itselleen.

Viisikko hyökkäsi yhdessä kohti vastustajan maalia ja Seppälä ampui kiekon kohti Venäjän maalissa pelannutta Bogdan Nefyodovinia. Irtokiekko hyppäsi suoraan hyvin reboundille jatkaneen Seppälän jalkoihin ja siitä verkon perukoille.

Ottelun tuomaristo piti nopean kokouksen ja sen jälkeen peli aloitettiin uudelleen keskeltä.

Venäjä tasoitti ottelun ajassa 15.40, mutta kiekonhallinta avauserässä oli hienoisesti Suomella. Erän puolen välin paikkeilla Suomella oli mahdollisuus yhteen lisämaaliin, mutta hyvin keskustaan noussut Christoffer Sedoff ei päässyt tolppaa lähemmäksi täysosumaa.

Toisen erän alku oli Venäjän. Raikkaalla jalalla toiselle kolmannekselle tullut Venäjä sai painettua pelin painopisteen Suomen päätyyn, mutta Suomen maalissa pelannut Lukas Silvennoinen kantoi hyvin vastuunsa maalinsuulla. Hänet palkittiin myös ottelun päätyttyä sinivalkoisten parhaana pelaajana.

Toisessa erässä täysosumia ei nähty ja kolmenteen erään siirryttiin tasatilanteesta.

Viimeisen kaksikymmenminuuttisen alku oli tarkkaa puolustamista molemmilta joukkueilta. Ottelun kolmas osuma syntyi rangaistuslaukauksesta. Niki Korpialho polkaisi itseänsä läpiajoon ja Venäjän puolustaja joutui koukkaamaan hänet nurin. Tuomari kohotti kädet ristiin pään yläpuolelle rangaistuslaukauksen merkiksi.

Rankkaria asettui ampumaan Järventie. Hän lähti liikkeelle oikealta kiertäen ja sai Venäjän veräjänvartijan sopivasti sivuttaisliikkeeseen. Järventie ampui kiekon varmasti längistä maaliin ja samalla Suomen 2–1-johtoon.

Johtoasemasta ei kuitenkaan päästy nauttimaan pitkään, vaan jo seuraavassa vaihdossa Venäjä tasoitti pelin 2–2:een.

Loppujen lopuksi ottelun voittaja selvisi vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen, jonka naapurimaa vei nimiinsä Daniil Avershinin maalilla. Näin Venäjä voitti kamppailun marginaalisen pienellä erolla 3–2 rl.

Tapahtumassa päävalmentaja toimiva Juha Vuori tiivisti ottelun seuraavasti:
- Ottelu oli tasainen, kuten numerotkin sen kertovat. Molemmilla joukkueilla oli jo varsinaisella peliajalla omat mahdollisuutensa tehdä voittomaali. Jatkoaika kirjattiin kiekonhallinnan näkökulmasta meille, vaikka todellisia maalipaikkoja ei syntynytkään. Rankkarit kirjattiin sitten Venäjän hyväksi. Tiedämme mitä lääkkeitä pelin parantaminen vaatii ja huomenna on tarkoitus ottaa yksi askel eteenpäin.

Suomen osalta turnaus jatkuu perjantaina kello 15:30 Suomen aikaa kamppailulla Tshekkejä vastaan.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Ottelun tallenne YouTubessa
Turnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

Olet nyt

Lisää U17-uutisia

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta