lauantai, 08 helmikuu 2020 17:30

U16: Näin päävalmentaja Marttila summasi perjantain Venäjä-ottelun – "Selvä petraus edellisestä Venäjä-pelistä"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Mika Marttila. Päävalmentaja Mika Marttila. Pasi Mennander

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Göteborgissa pelattavan neljän maan turnauksen 3–6-tappiolla Venäjälle.

Suomi ja Venäjä olivat edellisen kerran kohdanneet kaksi ja puoli viikkoa sitten Nuorten olympialaisissa. Silloin turnauksen välieräottelussa Venäjä iski tulostaululle tylyt luvut 10–1. Göteborgissa Suomi pani kampoihin kovemmin, vaikka Venäjä lopulta ottelun voittikin.

– Lähdimme ottamaan Venäjän vahvuuksia pois, päävalmentaja Mika Marttila kertasi lähtökohtia perjantain peliin.

– Tavoittenamme oli nolla ylivoimahyökkäystä vastustajalle, vahva puolustaminen kiekon alla, PAPP-pelissä puolustaa keskusta tarkoin, päästä riistoista hyvin hyökkäämään ja yltää erikoistilannepelaamisessa plussan puolelle, Marttila luetteli.

Suomi sai otteluun hyvän lähdön. Pelin alussa nähtiin laadukkaita maalipaikkoja ja ajassa 5.28 Elmeri Laakso laukoi viivalta 1–0-ylivoimamaalin.

– Ensimmäinen kymppi meni meidän merkeissämme. Pelasimme rohkeasti, pysyimme plänissämme ja pidimme viisikon kasassa.

Minuutti ennen avauserän loppua Venäjä tuli kuitenkin tasoihin. Suomi menetti kiekon päätypelissä ja Fedor Filin iski pelin 1–1:een.

Suomen 2–2-maalin laukoi ylivoimalla Jani Nyman. Toisen erän jälkimmäinen puolisko oli suomalaisittain mollivoittoinen, kun Matvey Michkov teki Venäjän 3–2- ja 4–2-maalit. Venäjä voitti erän 3–1.

– Kolmanteen erään tulimme hyvin, haastoimme jalalla ja saimme venäläisetkin boksiin istumaan. Lauri Raimanin 3–4-kavennuksen jälkeen meillä olisi ollut paikkoja lyödä peli tasoihin, mutta ottelun lopussa Venäjä teki vielä kaksi maalia.

– Numerot eivät ehkä tee oikeutta pelin kululle. Petrasimme selvästi edellisestä Venäjä-pelistä. Pelissämme oli hyviä jaksoja, puolustimme ja hyökkäsimme tiiviinä ja ylivoimapelissä teimme kaksi maalia. Ylivoimalla meillä olisi ollut saumaa tehdä lisääkin maaleja. Pelissämme oli positiivisia asioita, Marttila lopetti.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa

Olet nyt

Lisää U16-uutisia

U16 ohjelma kaudella 2019-20

05.05.-08.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

12.08.-16.08.2019:
Jääleiri & 2 x FIN-CZE, Vierumäki

16.10.-20.10.2019:
Saksa-maaottelut, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

11.12.-15.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-SWE, Kuusamo & Suomussalmi

26.12.-30.12.2019:
Neljän maan turnaus, Slovakia

02.-01.-05.01.2020:
Talviolympialaisten valmistautumisleiri, Vierumäki

09.01.-15.01.2020:
Talviolympialaiset, 3+3 -turnaus, Lausanne, Sveitsi

16.01.-22.01.2020:
Talviolympialaiset, joukkueturnaus, Lausanne, Sveitsi

06.02.-10.02.2020:
Neljän maan turnaus, Ruotsi

08.04.-12.04.2020:
Neljän maan turnaus, Eurajoki
Suomen otteluiden live-lähetykset

Etsi sivustolta