maanantai, 30 joulukuu 2019 09:13

U16: Kärsivällinen Leijona iski jälleen päätöserässä

Kirjoittanut Arto Sihvonen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Turnausvoittajat joukkuekuvassa päätösottelun jälkeen. Turnausvoittajat joukkuekuvassa päätösottelun jälkeen. Arto Sihvonen

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueen neljän maan turnaus huipentui sunnuntaina illalla pelattuun Slovakia-otteluun.

Ottelun alku oli Leijonajoukkueelle hankala Slovakian siirryttyä 1-0 johtoasemaan jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Isäntäjoukkueen johto kasvoi kahteen maaliin toisessa erässä, ja samalla Suomella oli haasteita oman hyökkäyspelaamisen kanssa.

Päätöserä oli kuitenkin Leijonapaitojen ilotulitusta, ja neljällä tehdyllä maalilla varmistui sekä ottelun 2-4 (1-0,1-0,0-4) voitto että samalla koko turnauksen ykköstila puhtaalla pelillä.

Laadukkaat maalintekopaikat kortilla

Koko ottelua leimasivat korkea jäähymäärä ja maalintekopaikkojen vähäisyys. Ottelun tuomaristo näki kummankin joukkueen menetelleen sääntöjen vastaisesti kahdeksan kahden minuutin rangaistuksen verran. Jäähyt sotkivat jonkin verran kummankin joukkueen pelaamista, mutta toisaalta ottelussa nähtiin vain yksi ylivoimamaali, joka oli samalla Suomen avausmaali.

Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti omaa maalia, ja tasakentällisin maalintekopaikkojen määrä jäi todella vähäiseksi. Suomelle niitä kertyi koko ottelussa seitsemän kappaletta ja Slovakialle kuusi. Pelin rikkonaisuuden ohella hyökkäyspelin tehokkuutta varmasti vähensi kova ottelutahti. Turnauksessa pelattiin kolme peliä kolmessa päivässä.

Usko omaan tekemiseen säilyi

Leijonapelaajat saivat odottaa ensimmäistä maalia pitkään. Maali syntyi ylivoimapelissä ajassa 49.55 joukkueen kapteenin Samu Baun mailasta. Suorahyökkäysmaalin alusti Viljami Kivipelto. Joukkue sai avausmaalista kovan energiapiikin, ja 2-2 tasoitusmaali syntyikin vain 48 sekuntia myöhemmin ottelussa Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkitun puolustaja Daniel Konidarisin toimesta. Maali syntyi suorasta alivoimahyökkäyksestä hienon yksilösuorituksen päätteeksi.

Leijonajoukkueen kova voitontahto tuli vielä ottelun loppuhetkillä esille maalien muodossa. Samu Bau teki illan toisen maalinsa, kun ottelua oli pelattu 57.29. Tällä kertaa Bau toimitti kiekon slovakkivahdin selän taakse rebound-kiekosta. Maalin pohjusti vasemmalta kaistalta oikeaoppisesti maalivahdin patjoihin laukonut Aleksanteri Kaskimäki. Slovakia yritti vielä ottelun lopussa kavennusmaalia kuudella kenttäpelaajalla. Yritys päättyi ajassa 59.06, kun Juho Lukkari laukoi puolustussiniviivalta kiekon tyhjään maaliin.

Voittavaa pelaamista

Päävalmentaja Mika Marttila antoi turnauksen päätösottelun jälkeen pelaajille vinkkejä edelleen kehitettävistä asioista, mutta toi myös selvästi esille ne asiat, joissa onnistuttiin. Marttila korosti joukkueen voitontahtoa ja samalla myös fyysistä kestävyyttä, joka tuli esille jokaisen ottelun kolmannessa erässä.

- Kolmen turnausottelun kolmannet erät voitettiin yhteensä maalierolla 11-1, ja se ei voi olla sattumaa, Marttila painotti.

Päävalmentaja muistutti pelaajia myös turnauspelaamisessa elintärkeiden huoltavien toimenpiteiden, eli lihashuollon, levon ja ruokailujen merkityksestä ja totesi, että Suomen joukkue oli tässäkin turnauksessa näissä asioissa vastustajia edellä.

Suomen joukkueen maalivahtina toisen peräkkäisen ottelun pelannut Manu Lukkarinen valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.

Slovakia-ottelun tehopisteet:
Samu Bau 2+0
Daniel Konidaris 1+0
Juho Lukkari 1+0
Viljami Kivipelto 0+1
Aleksanteri Kaskimäki 0+1

- Ottelun tilastot löytyvät kokonaisuudessaan Jääkiekkoliiton tulospalvelusta

Alle 16-vuotiaiden maajoukkue toivottaa kaikille jääkiekon ystäville hyvää alkavaa vuotta 2020!


Kirjoittaja on alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen joukkueenjohtaja.
 

Olet nyt

Lisää U16-uutisia

U16 ohjelma kaudella 2019-20

05.05.-08.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

12.08.-16.08.2019:
Jääleiri & 2 x FIN-CZE, Vierumäki

16.10.-20.10.2019:
Saksa-maaottelut, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

11.12.-15.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-SWE, Kuusamo & Suomussalmi

26.12.-30.12.2019:
Neljän maan turnaus, Slovakia

02.-01.-05.01.2020:
Talviolympialaisten valmistautumisleiri, Vierumäki

09.01.-15.01.2020:
Talviolympialaiset, 3+3 -turnaus, Lausanne, Sveitsi

16.01.-22.01.2020:
Talviolympialaiset, joukkueturnaus, Lausanne, Sveitsi

06.02.-10.02.2020:
Neljän maan turnaus, Ruotsi

08.04.-12.04.2020:
Neljän maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset

Etsi sivustolta