sunnuntai, 16 joulukuu 2018 21:56

Tyttöleijonien Emilia Vesa pistepörssin ykkönen - Elisa Holopainen turnauksen paras hyökkääjä

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Holopainen (vas.) ja Vesa. Holopainen (vas.) ja Vesa. Jukka Wallius

Tyttöleijonien pelaajat vastaanottivat palkintoja sunnuntaina Venäjällä päättyneessä Euro Hockey Tour -turnauksessa.

Emilia Vesa sai pistepörssin voittajan palkinnon, Elisa Holopainen puolestaan palkittiin turnauksen parhaana hyökkääjänä.

- Hyvät fiilikset. Ensimmäinen kerta, kun voitimme turnauksen minun maajoukkueaikanani, Emilia Vesa sanoi.

Vesa onnistui maalinteossa kaikissa kolmessa turnausottelussa.

- Kaksi ensimmäistä peliä olivat itseltäni hyviä. Viimeisessä ottelussa oli aluksi vähän säätöä, mutta sekin lähti sitten ihan hyvin liikkeelle.

Elisa Holopaisen mukaan turnaus palveli hyvin valmistautumista tammikuussa pelattaviin MM-kisoihin.

- Saimme kolme kovaa peliä ennen kisoja. Itse pelasin mielestäni kaikissa peleissä hyvin, mutta vielä pitää olla huolellisempi ja pistää maalipaikoista sisään, Holopainen totesi.

Holopainen keräsi turnauksessa kolme syöttöpistettä.

Olet nyt

Lisää Tyttöleijonien uutisia

N18 Tyttöleijonien kausi 2019-20

27.05.-30.05.2019:
Jää- ja testileiri,Vierumäki

10.06.-17.06.2019:
Kesälukio, Kuortane

26.07.-01.08.2019:
Jää- ja testileiri, Kuortane

22.07.-25.08.2019:
Euro Hockey Tour, Jihlava, Tshekki

03.10.-05.10.2019:
Kuortane Cup, Kuortane
Suomen otteluiden live-lähetykset

07.11.-09.11.2019:
Finnkampen, Enköping, Ruotsi

13.12.-15.12.2019:
Euro Hockey Tour, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

26.12.2019-02.01.2020:
MM-kisat, Bratislava, Slovakia
 

N18 Tyttöleijonat uutiset kausi kaudelta

Etsi sivustolta