sunnuntai, 27 tammikuu 2019 17:33

"Nollanelosten" tuleva maajoukkuevalmentaja Mika Marttila: "Tulevaisuuden Tähdet -tapahtumasta pelaajille lisämotivaatiota arkeen"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Mika Marttila. Mika Marttila. Pasi Mennander

Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kootaan kaudella 2019–20 vuonna 2004 syntyneistä pelaajista. Ikäluokan maajoukkuevalmentajana toimii Mika Marttila.

Marttila toimii tällä kaudella alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana. Perjantaina hän oli kiinni Pikkuleijonien tarkkailussa, mutta lauantaina ja sunnuntaina hän ehti Vierumäelle seuraamaan Tulevaisuuden Tähdet -leirin otteluita.

– Leirin kolme isoa teemaa ovat peli, luonne ja luistelu, Marttila sanoi.
– Luistelussa pelaajan pitää saada itsestään maksimit irti. Luonne tulee esiin itsensä likoon laittamisessa ja loppuun saakka yrittämisessä. Pelissä on tärkeää muun muassa hyökkäyspelin himokkuus, maalintekopeli ja pelin jatkumo.

Jotkut leirin pelaajista olivat Marttilalle tuttuja sarjapeleistä, mutta uuden ikäluokan kanssa liikkeelle lähdetään aina puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen tärkeä kartoitustapahtuma tulevaa kautta varten on 27.2.–3.3.2019 järjestettävä Pohjola-leiri. Sinne Tulevaisuuden Tähdet -leirin pelaajatkin haluavat.

– Tämän leirin tärkein tavoite on tietysti löytää pelaajia Pohjola-leirille. Toinen tavoite on vaikuttaa pelaajien motivaatioon, harjoitteluinnokkuuteen ja -halukkuuteen, Marttila sanoi.

– Täällä pelaajat näkevät oman ja muiden pelaajien tason. Se vaikuttaa positiivisesti pelaajien toimintaan seuroissaan, tuo lisämotivaatiota arkeen. Se on iso mahdollisuus, jos pelaajat ottavat sen oikein, pääsevät he täältä Pohjola-leirille tai eivät.

Pohjola-leirin 2019 pelaajavalinnat julkistetaan keskiviikkona 30.1.2019 kello 12:00 Leijonat.fi:ssä.

Mika Marttilan nimitys 04-ikäluokan päävalmentajaksi julkistettiin 13.11.2018. Hänen sopimuksensa kattaa kaudet 2019–20 (U16) ja 2020–21 (U17) sekä sisältää option kaudesta 2021–22 (U18).

Olet nyt

Lisää Tulevaisuuden Tähdet -uutisia