Leijonat.fi

       

Tässä on Sveitsin liigan suomalaistykki!

Toni Rajala on löytänyt maalijyvän Sveitsin A-liigassa. Toni Rajala on löytänyt maalijyvän Sveitsin A-liigassa. Kuva: Pasi Mennander

25-vuotias laitahyökkääjä Toni Rajala on aloittanut kautensa Sveitsin A-liigassa hienosti. Ilveksen juniorikoulun kasvatti johtaa sarjan maalipörssiä maajoukkuetauolta palattaessa.


Viime kaudella Ruotsissa pelannut laitahyökkääjä on takonut 19 ottelussaan peräti 13 maalia. Rajala solmi viime viikolla kaksivuotisen jatkosopimuksen joukkueensa EHC Bielin kanssa, mikä pitää Parkanosta kotoisin olevan Rajalan Sveitsissä kevääseen 2019.

Lokakuussa Rajala teki 10 ottelussaan kahdeksan maalia. Syyskuun yhdeksän ottelua tuottivat viisi maalia. Rajala on tehnyt maaleistaan neljä ylivoimalla ja yhdeksän tasakentällisin. Hän on koko liigan ahkerin laukoja, ja onnistumisprosentti on erinomainen 17,3.

Jo yhdeksättä kauttaan Sveitsissä pelaava keskushyökkääjä Tommi Santala on ollut Klotenin riveissä takuuvarma pistemies. Alkukaudella Santala on iskenyt pisteitä yli pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Yhden kauden piste-ennätys, 49, kaudelta 2009-10 on nykyisellä pistetahdilla menossa rikki.

Santala on parhaana suomalaisena pistepörssissä neljäntenä. Hän on rikkomassa tällä kaudella 400 ottelun rajapyykin Sveitsin pääsarjassa kolmantena suomalaispelaajana. Tähän ovat pystyneet aikaisemmin vain Kimmo Rintanen ja Petteri Nummelin.

Keskushyökkääjä Perttu Lindgren on HC Davosin paras pistemies ja maalintekijä saldolla 10+6. 29-vuotias Lindgren pelaa Sveitsissä neljättä kauttaan. Viime kaudella hänet valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Runkosarjan pistepörssissä Lindgren sijoittui toiseksi pistein 22+40=62.

Sveitsin A-liigan tuorein suomalaispelaaja on Perttu Lindgrenin seurakaveriksi liittynyt Tuomo Ruutu. 33-vuotias, yli 700 NHL-ottelun laitahyökkääjä solmi lokakuun lopulla kuluvan kauden loppuun ulottuvan sopimuksen HC Davosin kanssa.

 

Suomalaispelaajat Sveitsin liigassa 2016-17
Tilastot 7.11.2016

Santala, Tommi     Kloten    18  8 13 21  20  +11
Rajala, Toni       Biel      19 13  4 17   4  + 3
Lindgren, Perttu   Davos     19 10  6 16  12  + 2
Pesonen, Harri     Lausanne  18  6  9 15  10  + 1
Elo, Eero          Zürich    11  6  5 11   2  + 2
Pesonen, Janne     Ambrì-P.  19  6  4 10   2  - 2
Mäenpää, Mikko     Ambrì-P.  13  2  7  9   6  - 6
Koistinen, Ville   Zürich    19  2  7  9  20  + 6
Immonen, Jarkko    Zug       18  4  4  8  12  - 3
Alatalo, Santeri   Zug       17  3  3  6  10    0
#Pihlström, Antti  Fribourg  10  3  1  4   2  - 3
Ruutu, Tuomo       Davos      -  -  -  -   -    -

 

Viimeksi muutettu

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: