Leijonat.fi

       

OHL: Suomalaispuolustaja huimassa pistevireessä

Vili Saarijärvi on ollut huikeassa lennossa OHL:ssä. Vili Saarijärvi on ollut huikeassa lennossa OHL:ssä. Kuva: Pasi Mennander

Puolustaja Vili Saarijärvi on ollut alkukauden suomalaistähti Kanadan junioriliiga OHL:ssä. RoKi-kasvatti Saarijärvi johtaa puolustajien pistepörssiä. Myös muut suomalaispelaajat ovat esiintyneet erinomaisesti alkukierroksilla.


18-vuotias Saarijärvi on merkkauttanut kahdeksassa ottelussaan peräti 11 syöttöpistettä. Maalitili on vielä avaamatta. Saarijärvi johtaa myös OHL:n syöttöpörssiä. Joukkueensa Flint Firebirdsin paras pistemies on joukkueensa ykkönen myös tehopörssissä saldolla +6.

Detroitin kolmosvaraus viime kesältä pelasi viime kaudella Yhdysvaltain junioriliiga USHL:ssä. Keväällä hän pelasi Pikkuleijonien MM-hopeamiehistössä ja tuli valituksi MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi.

Muista suomalaispelaajista hyökkääjä Petrus Palmu sijoittuu Saarijärven tavoin pistepörssin 20 parhaan joukkoon. Jokipoikien kasvatti on joukkueensa Owen Sound Attackin paras pistemies lukemin 3+6=9.

Debyyttikauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava 17-vuotias Jokeri-kasvatti Olli Juolevi on puolustajien pistepörssin seitsemäs ja tulokkaiden kolmonen.

 

Suomalaispelaajat OHL:ssä 2015-16

Vili Saarijärvi, Flint         8.  0+11=11  +6   4
Petrus Palmu, Owen Sound       7.  3+ 6= 9   0  10
Juho Lammikko, Kingston        7.  3+ 3= 6  +2  12
Olli Juolevi, London           7.  1+ 5= 6  +7   0
Julius Nättinen, Barrie        5.  1+ 4= 5  -1   2    
Markus Niemeläinen, Saginaw    6.  0+ 2= 2  -5   2

 

Viimeksi muutettu

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: