Leijonat.fi

       

Posion Pyrinnön kasvatti nousi maajoukkuekapteeniksi seuran juhlavuonna - ”Olemme hänestä ylpeitä!”

Sini Karjalainen. Sini Karjalainen. Kuva: Pasi Mennander

Puolustaja Sini Karjalainen nousi kuluvalle kaudelle Tyttöleijonien kapteeniksi. Posion Pyrinnössä oltiin ylpeitä seuran kasvatin menestyksestä PosPyn juhliessa 70-vuotista taivaltaan.


Posion Pyrinnölle vuosi 2016 oli 70-vuotisjuhlavuosi. Pääjuhla järjestettiin 18. marraskuuta. Samassa yhteydessä julkistettiin juhlakirja (kuvassa), jossa kerrataan myös jääkiekon liittyminen PosPyn lajivalikoimaan kaksi vuosikymmentä sitten.

- Jääkiekkotoiminta virisi seurassamme yksityisten keskustelujen ja keväällä 1995 pidetyn vanhempien kokouksen tuloksena. Kevätkokouksessa 1996 valittu palloilujaosto ryhtyi jääkiekkojaostoksi. Järjestäytynyt toiminta lähti siitä käyntiin, PosPyn puheenjohtaja ja kirjan toinen kirjoittaja Erkki Ahola kertasi.

Pyrinnön ensimmäisen ja vuoteen 2016 mennessä ainoan jääkiekon SM-mitalin toi B-junioreiden joukkue maaliskuussa 2002 Savitaipaleelta. Joukkue voitti pronssia luonnonjääjoukkueiden SM-turnauksessa.

Olosuhteissa otettiin askel eteenpäin, kun Posiolle valmistui monitoimihalli keväällä 2012.

- Pyrinnön D1-joukkue voitti sarjansa Lapin aluemestaruuden 2015. Tässä joukkueessa pelasi myös Sini Karjalainen, Ahola sanoo.

Sini Karjalainen toimi tammikuun alussa Tyttöleijonien kapteenina Tshekissä pelatussa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksessa.

- Olemme Sinin kasvattajaseurassa todella ylpeitä hänestä. Nimitys Tyttöleijonien kapteeniksi ei ollut meille yllätys, sillä olemme nähneet hänessä oma-aloitteisuutta, rohkeutta ja johtajuutta jo kun hän ilmestyi nuorena peruskoululaisena seuran vetämiin harjoituksiin ja kilpailuihin, Ahola sanoi.

- Sini on kannustanut seuramme jääkiekkonuoria tiedostamaan, että pienestä maaseutuseurasta voidaan nousta, ei vain maajoukkuepelaajaksi, vaan myös joukkueen kapteeniksi. Sini on noussut esikuvaksi seuramme junioreille. Sinin saavutusten uskomme lisäävän perheiden kiinnostusta liittyä seuramme toimintaan ja tuoda lapsensa hyvien harrastuksien pariin, puheenjohtaja Ahola kertoi.

PosPyn sivut
Koillissanomat 13.10.2016: ”Se on nyt kansien välissä”

 

 

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: