Leijonat.fi

       

IPK ja Pyry ottivat välieräpaikat - ”Marginaalit ovat pienet”

Suomi-sarjan puolivälierien ratkaisevat kolmannet ottelut pelattiin keskiviikkoiltana Iisalmessa ja Nokialla.


Iisalmen Peli-Karhut päihitti Porvoon Huntersin maalein 3-1 ja kuittasi nimiinsä välieräpaikan otteluvoitoin 2-1. Välierissä vastaan asettuu Nokian Pyry, joka päihitti oman ottelusarjansa kolmannessa ottelussa KJT:n maalein 5-4.

- Tässä sarjassa nähtiin kolme erittäin hyvätasoista ja tasaista ottelua. Marginaalit ovat pienet. Tänäänkin maalipaikkoja oli tasaisesti molemmilla joukkueilla, IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen tuumi iisalmelaisseuran verkkosivuilla.

- Nostan hattua IPK:lle. Täällä on hieno buumi päällä. Vihaan häviämistä yli kaiken, mutta jos jollekin joukkueelle välieräpaikan suo, niin IPK:lle, Huntersin päävalmentaja Tero Määttä jakoi tunnustusta.

IPK ratkaisi ottelun päätöserässä. Ensin Otto Huttunen vei kotijoukkueen 2-1-johtoon, ja lopuksi Niko Putkonen viimeisteli illan viimeisen osuman tyhjään maaliin.

Nokialla Pyry oli tyly isäntä ottelun alussa. Avauserän erän jälkeen lukemat olivat jo 3-0, ja toisen erän alussa 4-0. KJT heräili ja nousi maalin päähän. Päätöserän alussa Antti Hildén vei kotijoukkueen jälleen karkuun, ja KJT:n Reno Goodwinin 4-5-kavennus jäi laihaksi lohduksi.

Suomi-sarjan välierät alkavat lauantaina, ja ottelupari Pyry - IPK aloitenaan Nokialla. Runkosarjan voittaja Ketterä isännöi lauantaina JHT:ta. Loppuotteluun selviää kahdella otteluvoitolla, ja välierien häviäjät pelaavat pronssiottelun.

Suomi-sarjan voittaja nousee suoraan Mestikseen, ja kakkonen sekä kolmonen pääsevät Mestis-karsintoihin. Lähiviikkoina peleissä on siis erittäin kovat panokset.

Suomi-sarjan otteluohjelman ja tilastot löydät täältä.

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: