Leijonat.fi

       

Veikkojen mestarijoukkueen kapteeni Tomi Penttinen: ”Edellispelin tappio herätti meidät taistelemaan”

Kapteeni Tomi Penttinen vastaanotti mestaruuspokaalin Jääkiekkoliiton kilpailusihteeri Teemu Vanhalalta. Kapteeni Tomi Penttinen vastaanotti mestaruuspokaalin Jääkiekkoliiton kilpailusihteeri Teemu Vanhalalta. Kuva: Pasi Mennander

Rullakiekon mestarijoukkueen Vuorelan Veikkojen kapteenin Tomi Penttisen mukaan perjantain toisen finaaliottelun kehno esitys lennätti Veikot lopulta Suomen mestariksi.


Koovee Rollers kylvetti Veikot perjantai-iltana Hakametsässä maalein 8-2. Kapteeni Penttisen mukaan vierasottelu oli Veikoilta kaikin puolin huono esitys.

- Eilen kaukalossa oli kuriton, hajuton ja väritön Veikko-lauma. Luulimme, että mestaruus tulee ilmaiseksi, mutta ei se tullutkaan, Penttinen kertasi lauantaina kultamitali kaulassaan.

- Oli lopulta hyvä, että hävisimme perjantaina niin selkeästi. Kun peli oli ohi, kaikki olivat oikeastaan jo käsitelleet sen. Ymmärsimme, ettei tämä olekaan niin helppoa.

Veikot voitti finaalisarjassa molemmat kotiottelunsa - keskiviikkona maalein 5-4 ja lauantaina 6-3. Lauantain voitto oli Suomen mestaruuden arvoinen.

- Olimme pitkästä aikaa taktisesti parempia kuin Koovee. Pelin alussa kiekollinen hallinta oli selkeästi meillä, emme antaneet helppoja kiekonmenetyksiä ja löysimme tapoja rikkoa heidän boksinsa.

- Oli elintärkeää, että pääsimme heti ottelun alussa johtoon. Jos Koovee pääsee johtoon, heitä on vaikea voittaa, se on niin fiksu puolustamaan. Pelasimme tänään vähän kuin entisaikojen Veikot.

Kooveen ykköskentän kolmikko Markus Jokinen - Jouni Aalto - Olli Henriksson valtasi playoffsien pistepörssin kärjen. Lauantaina tamperelaisten ykkösnyrkki ei kuitenkaan onnistunut mestaruuden arvoisesti.

- Jokisen kenttä oli aika lämpimänä finaaleissa. Meidän oli pidettävä heidät irti kiekosta ja tänään se toimi, Penttinen sanoi.

 

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: