Leijonat.fi

       

Kärpät neljäntenä joukkueena välieriin B-nuorten SM-sarjassa

B-nuorten SM-sarjan välierissä pelaavat Blues, Tappara, KalPa ja Kärpät. Viimeisenä joukkueena välieräpaikkansa varmisti keskiviikkona Kärpät.


Kärpät kukisti puolivälieräsarjan kolmannessa osaottelussa Raksilassa TPS:n maalein 6-2. Myös kaksi aiempaa kohtaamista olivat päättyneet kotivoittoihin, avauspelin vei Kärpät maalein 4-2 ja toisen kohtaamisen TPS samoin luvuin.

Keskiviikkoillan ottelun Kärpät ratkaisi toisen erän puolivälissä. Oululaiset iskivät reilussa viidessä minuutissa peräti neljä kiekkoa TPS:n maaliin. TPS onnistui toisessa erässä maalinteossa kerran. Päätöserässä Kärpät teki vielä kaksi maalia ja TPS yhden.

Runsasmaalisessa ottelussa kertyi myös tehopisteitä. Kärpistä pisteitä sai tilastoihinsa yhteensä yksitoista pelaajaa, TPS:stäkin kuusi.

B-nuorten SM-mitaleista pelataan viikonloppuna Finnair Final Four -tapahtumassa Oulussa.

Ottelun Kärpät-TPS tilastotapahtumat

 

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: