Leijonat.fi

       

×

U20

Hradec Kralovessa pelattavan U20-turnauksen perjantain ohjelmassa Nuorilla Leijonilla oli ottelu Saksaa vastaan.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kohtasi torstai-iltana Hradec Kraloven turnauksessa isäntämaa Tshekin. Tshekillä on turnauksessa jalkeilla erittäin vahva ryhmä, joukkueessa ovat mukana mm. jo kaksissa Nuorten MM-kisoissa maataan edustaneet hyökkääjä Martin Necas ja maalivahti Jacub Skarek. Ottelu oli, kuten Suomen ensimmäinenkin, laadukas ja vauhdikas.

Ottelun alussa Tshekki oli lievästi niskan päällä, halliten kenttätapahtumia. Tshekki onnistui ensimmäisellä ylivoimallaan luomaan muutaman laadukkaan maalipaikan, mutta Suomen maalilla ensimmäistä maaotteluaan yli kolmeen vuoteen pelannut Filip Lindberg piti ottelun nollissa.

Erän lopulla Suomi onnistui pääsemään paremmin peliin mukaan ja etenkin Erkka Seppälän johtama kakkosketju loi hyviä paikkoja hyökkäyspäässä. Erätauolla siirryttiin 0-0-tilanteessa.

Toisen erän alussa Janne Jokiselle tuomittiin hieman epäonnekkaasta tilanteesta pelirangaistus. Pitkän alivoiman aikana Nuorten Leijonien joukkue osoitti sisua ja luonnetta tappaen Tshekin ylivoiman kokonaan.

Jäähyn jälkeen Suomen peli oli hetken aikaa sekavaa, kiekkoja menetettiin keskialueella ja Tshekki pääsi luomaan paikkoja. Kiekon menetyksestä syntyikin Tshekin avausmaali, joka jätti paljon kysymyksiä. Lindberg torjui Necasin laukoman kiekon maalin katolle, josta se tippui reilusti maaliviivan etupuolelle, josta Lindberg peitti kiekon. Tuomarin näkemyksen mukaan kiekko oli maalissa.

Maali sisuunnutti Nuoret Leijonat ja erän lopussa Suomella oli loistavat paikat tehdä tasoitusmaali. Yritykset tyrehtyivät kuitenkin erinomaisesti pelanneeseen Skarekiin.

Kolmas erä oli selvästi Suomen hallintaa, mutta edelleenkin pelaaminen maalipaikoissa jäi hieman pehmeäksi. Erän puolivälin jälkeen jälleen kiekon menetyksestä Tshekki pääsi ylivoimahyökkäykseen ja Ondrej Chrtek viimeisteli poikkisyötöstä tilanteeksi 2-0. Erän lopulla Suomi haki maalia ilman maalivahtia, mutta Tshekki pääsi iskemään loppulukemat 3-0 tyhjään maaliin.

Ottelu antoi pelaajille paljon arvokasta kokemusta kansainvälisen huipputason pelin temmosta ja kovuudesta. Pienet asiat ratkaisevat, kiekosta huolehtiminen keskialueella ja viivojen pinnassa sekä maalinteon yllätyksellisyys ja nopeus nousevat isoon rooliin kun marginaalit ovat pieniä ja peli laadukasta.

Suomen joukkueen parhaimmistoa oli ketju Teemu Engberg-Erkka Seppälä-Aleksi Klemetti. Kolmikon kaikki pelaajat ovat nopeita ja pystyvät hyökkäämään täydellä vauhdilla kiekon kanssa laadukkaasti. Maalissa Filip Lindberg antoi vahvat näytöt osaamisestaan ja hänen tilannenopeutensa sekä varma sijoittuminen ovat varmasti valmentajien mieleen.

Pelillisesti erityisesti alivoima pelaaminen oli vahvaa. Lisäksi toisessa erässä joukkue kykeni pitkiin hyökkäyksiin ja hyödyntämään toisen erän tuomaa hyökkäysalueen vaihtoetua.

Turnaus jatkuu Nuorten Leijonien osalta perjantaina Suomen aikaa klo 19:00. Vastaan luistelee Saksa. Ottelua voit seurata täällä.

Kirjoittaja on Nuorten Leijonien maalivahtivalmentaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Turnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä
Tällä joukkueella Suomi pelaa turnauksessa
Kaikki U20-uutiset Leijonat.fi:ssä

 

 

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Otteluohjelman ajat ovat Suomen aikaa.
All times in game schedule are presented in Finnish local time (UTC +2)

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Torstaina maajoukkueilla on ohjelmassaan kuusi ottelua, joita voi kotikatsomoissa seurata TV:n tai verkon välityksellä.

Julkaistu kategoriassa Maajoukkueet

Nuorten Leijonien uusi kausi on päässyt vauhtiin viiden maan turnauksessa Tshekin Hradec Kralovessa. Avausottelussa keskiviikkona Suomi kohtasi länsinaapuri Ruotsin. Molemmilla joukkueilla on turnauksessa paljon uusia pelaajia, reilu kuukausi sitten päättyneiden MM-kisojen joukkueista kummallakaan ei ole turnauksessa yhtään pelaajaa.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa tällä viikolla Tshekin Hradek Kralovessa viiden maan turnauksessa. Nuorten Leijonien joukkueeseen tuli viime hetkillä pelaajamuutoksia. Tässä turnauksessa pelaava miehistö ja heidän pelinumeronsa.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa Tshekin Hradek Kralovessa viiden maan turnauksessa 14.-18.2.2018. Suomen ja Tshekin lisäksi turnaukseen osallistuvat Ruotsin, Sveitsin ja Venäjän joukkueet. Suomi lähtee turnaukseen tällä miehistöllä:

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueen 23 pelaajasta kolmetoista pelasi Buffalossa viimeisen junioriturnauksensa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälieräpäivän jälkeen turnauksen loppusijoitukset 5-8 ovat tiedossa. Nuorten Leijonien sijoitus turnauksessa on kuudes.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Nuorten Leijonien päävalmentajalla Jussi Ahokkaalla ei ollut vaikeuksia nimetä syytä, miksi MM-puolivälierissä tuli tappio: Suomi kaatui kehnoon viimeistelyyn.

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 121


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: