Leijonat.fi

       

×

Pikkuleijonien valmentaja on itsekin poikien maailmanmestari - Vuoden 1999 kultajoukkue jäi Suomi-kiekon historiaan - "Pelillisesti joukkueemme oli aikaansa edellä"

Pikkuleijonien kultariemua 1999. Pikkuleijonien kultariemua 1999. Kuva: Jääkiekkoliiton arkisto

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa viikonloppuna MM-mitaleista. Joukkueen johtoryhmässä on valmentaja, joka tietää, miten mestaruus voitetaan. Juhamatti Yli-Junnila oli voittamassa historian ensimmäistä poikien maailmanmestaruutta vuonna 1999.


Alle 18-vuotiaiden ikäluokassa pelattiin vuosina 1977-1998 Euroopan mestaruudesta. Ensimmäisistä MM-mitaleista taisteltiin vuonna 1999 Saksan Füssenissä ja Kaufbeurenissa.

- Olihan se hienoa pelata ihan oikeasti maailmanmestaruudesta, Suomen joukkueessa hyökännyt Juhamatti Yli-Junnila sanoi.

- Ajat olivat silloin erilaiset, turnaus ei saanut pahemmin huomiota. Kiekkolehti ilmestyi kerran viikossa, sosiaalista mediaa ei ollut eikä turnaus näkynyt internetissä. Saimme olla omissa oloissamme.

Turnaus starttasi kymmenellä joukkueella kahdessa alkulohkossa. Suomi voitti kaikki neljä otteluaan ja lähti kuuden joukkueen loppusarjaan täyden pistepotin kera.

- Loppusarjassa voitimme ensin Tshekin ja maailmanmestaruus oli katkolla jo toiseksi viimeisessä ottelussamme Sveitsiä vastaan. Me nuoret pojat lähdimme peliin takki auki ja hävisimme ihan pystyyn, Yli-Junnila naurahti.

Kultajoukkue virallisessa joukkuekuvassaan.
 

Sveitsille kärsityn 1-6-tappion jälkeen turnauksen päättäneessä Ruotsi-pelissä oli melkoiset panokset. Voitolla ja tasapelillä Suomi voittaisi mestaruuden, tappiolla joukkue pullahtaisi ulos mitaleilta.

Ottelusta tuli melkoinen jännitysnäytelmä. Kun summeri soi, tulostaululla olivat loppuluvut 2-2. Tasapeli takasi Suomelle poikakiekon historian ensimmäisen maailmanmestaruuden.

- Pelillisesti joukkueemme oli aikaansa edellä. Valmentajanamme oli Jouko Lukkarila ja olimme jo silloin todella lähellä sitä, miten tänä päivänä pelataan modernia jääkiekkoa. Meillä ei ollut mikään nimivahva joukkue, mutta hyvän ja pitkään hinkatun pelitapamme ansiosta pärjäsimme.

Joukkueen kokoonpanosta löytyy tuttujakin nimiä: Lasse Kukkonen, Ari Ahonen, Tuukka Mäntylä (joukkueen kapteeni), Juha-Pekka Hytönen... Yli-Junnilalle liigapelejä kertyi HPK:ssa ja Lukossa kolmisensataa. Peliura vei hänet myös Unkariin, Ruotsiin, Saksaan ja Ranskaan.

- Ikäluokkamme (1981) isoin tähti oli Jani Rita, joka pelasi silloin jo liigaa, mutta hän oli loukkaantunut eikä päässyt kisoihin. Vaikka isot tähdet puuttuivat, joukkueemme pelaajat pelasivat hyvät urat. Jokainen taisi pelata ainakin yhden liigapelin.

Lopetettuaan pelaajauransa Yli-Junnila siirtyi valmennustehtäviin.
- Opiskelin Vierumäellä ja tämä oli viides kauteni Kiekkoreippaassa. Olen ollut saman ikäluokan kanssa D2:sta alkaen, ensi kaudella työ jatkuu Pelicansin B-junioreissa.

Alle 18-vuotiaiden poikien MM-joukkueessa Yli-Junnila toimii Tommi Niemelän johtamassa valmennusryhmässä.

- Olen apuvalmentajan roolissa ja harjoituksissa joukkueen kanssa jäällä. Erikoistilannepelaamisessa minulla on isompaa ruutua. Pelien aikana harteillani on videot ja vastustajien scouttaus.

- On ollut ihan uskomattoman hienoa. Nyt tästä osaa nauttia eri tavalla kuin pelaajana. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus ja kliseemäisesti olen yrittänyt nauttia joka sekunnista.

Tällä joukkueella Suomi voitti historian ensimmäisen poikien MM-turnauksen vuonna 1999 - Turnaussysteemi oli erikoinen
Pikkuleijonien 2018 pelaajien ja johtoryhmän nimilista
Juhamatti Yli-Junnilan esittely Wikipediassa

 

MM-joukkueen aamuharjoituksissa torstaina.

 

 

Viimeksi muutettu


U18 MM-KISAT 2018


Alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelattiin Venäjän Tsheljabinskissä ja Magnitogorskissa 19.-29.4.2018.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #U18fi #Pikkuleijonat ja #Leijonat


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Magnitogorsk):
Kanada
Ruotsi
Sveitsi
Valko-Venäjä
USA

Alkulohko B (Tsheljabinsk):
Ranska
Slovakia
Suomi
Tshekki
Venäjä


SUOMEN OTTELUT
Alkulohko:

To 19.04. 13:30
Slovakia 2-5 Suomi
Pe 20.04. 13:30
Ranska 0-7 Suomi Kooste
Su 22.04. 13:30
Suomi 5-4 Venäjä Kooste
Ti 24.04. 13:30
Suomi 4-2 Tshekki Kooste

Puolivälierät:
To 26.04.
13:30 Puolivälierä 1:
Suomi 5-2 Valko-Venäjä Kooste
13:30 Puolivälierä 2:
Ruotsi 6-1 Slovakia
17:30 Puolivälierä 3:
Venäjä 1-5 USA
17:30 Puolivälierä 4:
Kanada 1-2 Tshekki

Välierät:
La 28.04.
13:30 Välierä 1:
Suomi 2-0 Ruotsi Kooste
17:30 Välierä 2:
USA 4-1 Tshekki Kooste

Mitaliottelut:
Su 29.04.
13:30 Pronssiottelu:
Ruotsi 5-2 Tshekki Kooste
17:30 Loppuottelu:
Suomi 3-2 USA Kooste

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Huhtamaa Jere
30 Patrikainen Jasper
31 Annunen Justus

Puolustajat:
2 Salmela Santeri
6 Thomson Lassi
20 Kokkonen Mikko

25 Seppälä Peetro
29 Nousiainen Kim
36 Honka Anttoni
37 Utunen Toni

Hyökkääjät:
9 Kotkaniemi Jesperi
10 Kupari Rasmus
12 Aaltonen Leevi
13 Hirvonen Konsta
15 Nordgren Niklas
19 Killinen Lenni
21 Moilanen Jesse
22 Lundell Anton
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
27 Tanus Kristian
33 Kakko Kaapo
34 Nevasaari Arttu

Johtoryhmä:
Niemelä Tommi, päävalmentaja
Merikivi Lauri, valmentaja
Yli-Junnila Juhamatti, videovalmentaja
Rissanen Jarkko, maalivahtivalmentaja
Lindblad Niklas, lääkäri
Orrela Aleksi, lääkäri
Nakari Juha, fysioterapeutti
Honkaheimo Antti, fysioterapeutti
Uuttu Mika, huoltaja
Peltola Pekka, joukkueenjohtaja
Oikarinen Kimmo, GM


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
Ylen maajoukkuesivut


KAIKKI PIKKULEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ



 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: