Leijonat.fi

       

×

U18

Päävalmentaja Niemelä Pikkuleijonistaan: ”Olimme luonteiltamme isoja ja taitavia”

Päävalmentaja Tommi Niemelä. Päävalmentaja Tommi Niemelä. Kuva: Pasi Mennander

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajan Tommi Niemelän joukkueelleen lanseeraama energinen ja raikas ilme toteutui hienosti myös voittolaukauksilla 4-3 Suomen eduksi päättyneessä ottelussa USA:ta vastaan.


Ennakkoon fyysisenä ja isona pidetty USA sai kokea Suomen viisikkopelaamisen voiman.

- Olimme luonteeltamme isoja ja taitavia tänään. Tämä ottelu oli meille luonnemittari, luonteemme ei pettänyt missään kohtaa, Niemelä tiivisti.

Suomi oli varsinkin ottelun alussa jälleen vahva ja karkasi ensimmäisessä erässä Arttu Nevasaaren maaleilla 2-0-johtoon.

- Myös toisessa erässä meillä oli yksitoista maalipaikkaa, joista olisi voinut tehdä enemmän kuin yhden. Ja vielä viimeisessäkin erässä oli hyvät paikat, mutta ihan ei kylmähermoisuutta siihen vielä löytynyt.

Päävalmentaja Niemelä muistutti, että jokaisessa ottelussa joukkueen on pystyttävä toimimaan myös puolustusasemissa ja pysymään pelin sisällä.

- Jätkät osoittivat tänään, että uskoivat siihen. Rohkeus ja uskallus säilyi läpi ottelun.

Kentän kuninkaat

Ehyen esityksen jäljiltä valmentajan on helppo nostaa joukkueestaan esiin monta onnistujaa.

- Justus Annunen oli maalissa hyvä. Puolustuksessa Hongan Anttoni oli tosi hyvä. Ja pakko nostaa myös kapteeni Toni Utunen ja varakapteeni Santeri Salmela esiin, he olivat ylivoimaisia kuninkaita kentällä. He ovat joukkueen kivijalka silloin, kun täytyy puolustaa ja näyttää muille esimerkkiä, Niemelä ylisti.

Hyökkäyksestä erityismaininnan saivat voittolaukauskisassakin onnistunut Otto Kivenmäki sekä Ville Petman.

- Ville sai kiekon jalkaan ottelun alkupuolella ja taisteli pelin loppuun asti. Hän lähti nyt pelin jälkeen kuvauttamaan jalkansa.

Pikkuleijonien turnaus huipentuu isänpäivänä pelattavaan otteluun Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa Hämeenlinnassa klo 14.

Ottelun Suomi-USA tilastotapahtumat tulospalvelussa
Turnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

 


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: