Leijonat.fi

       

 


Pikkuleijonien MM-joukkue 2017.


 

×

Suomen naisten jääkiekon olympiajoukkue palasi perjantaina Suomeen. Kotimaan kamaralle laskeutui kello kolmen aikoihin yhteensä 16 pelaajaa ja johtoryhmän jäsenet.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Vuoden 2018 naisten olympiaturnauksen kunniataulukko sai lopullisen muotonsa torstaiaamuna, kun USA ja Kanada kohtasivat finaaliottelussa. Tässä ovat naiskiekon kahdeksan parasta maata vuonna 2018:

Julkaistu kategoriassa OK2018

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on päivittänyt naisten World Ranking -listansa. Suomi jatkaa maailmanlistalla sijalla kolme.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomi sijoittui PyeongChangin olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksessa kuudenneksi.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Miesten olympiajoukkueen kapteeni Lasse Kukkonen ei halunnut jossitella tappiollisen puolivälieräottelun jälkeen.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoski kiitti liikuttuneena joukkuekavereitaan voitokkaan pronssiottelun päätyttyä.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Päävalmentaja Lauri Marjamäki on luottavaisella mielellä ennen klo 14.10 käynnistyvää olympialaisten puolivälierää, jossa Leijonat saa vastaansa Kanadan.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Kuusi Suomen naisten olympiajoukkueen pelaajaa kävi kaukalossa pronssiottelupäivän aamuna.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomen naisten olympiajoukkue kohtaa pronssiottelussa venäjäläisten olympiaurheilijoiden joukkueen OAR:n. Keskiviikkona kello 09:40 Suomen aikaa käynnistyvää ottelua voi seurata TV1:ssa, radiossa otteluselostuksen tarjoaa Yle Puhe. Naisleijonat lähtee otteluun tutuilla kentällisillä:

 

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomi ja Kanada kohtaavat keskiviikkona miesten olympiaturnauksen puolivälierässä, jossa panoksena on pääsy välieriin ja sitä kautta mitalipeleihin. Ottelu alkaa kello 14:10 Suomen aikaa, kotikatsomoihin suoran lähetyksen tarjoavat TV5 televisiossa ja Yle Puhe radiossa.  Suomen kentälliset keskiviikon ottelussa ovat seuraavat:

Julkaistu kategoriassa OK2018
Sivu 1 / 208


U18 MM-KISAT 2017


Alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelattiin Slovakian Popradissa ja Spisska Nova Vesissa 13.-23.4.2017.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #U18fi #Pikkuleijonat ja #Leijonat


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Poprad):
Kanada
Latvia
Slovakia
Suomi
Sveitsi

Alkulohko B (Spisska Nova Ves):
Ruotsi
Tshekki

USA
Valko-Venäjä
Venäjä


SUOMEN OTTELUT
Alkulohko:

To 13.04. 20:30
Slovakia 4-5 Suomi

La 15.04. 16:30
Suomi 5-1 Sveitsi

Su 16.04. 20:30
Latvia 2-7 Suomi

Ti 18.04. 16:30
Suomi 6-3 Kanada Kooste

Puolivälierät:
To 20.04.
14:30 Suomi 6-5 JA Tshekki Kooste
16:30 Kanada 3-7 Ruotsi
18:30 Venäjä 3-2 JA Slovakia
20:30 USA 4-2 Sveitsi

Välierät:
La 22.04.
16:30 Suomi 2-1 JA Venäjä
20:30 USA 4-3 JA Ruotsi

Mitaliottelut:
Su 23.04.
16:30 Pronssiottelu:

Venäjä 3-0 Ruotsi
20:30 Loppuottelu:
USA 4-2 Suomi

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE
Maalivahdit:
1 Ukko-Pekka Luukkonen
30 Lassi Lehtinen
31 Oskar Autio
Puolustajat:
2 Toni Utunen
4 Aleksi Anttalainen
5 Eero Teräväinen
6 Bernard Isiguzo
7 Urho Vaakanainen
21 Otto Latvala

27 Eemeli Räsänen
33 Miro Heiskanen
Hyökkääjät:
9 Santeri Aalto
10 Kristian Vesalainen
13 Joni Ikonen
18 Teemu Engberg
19 Jesperi Kotkaniemi
20 Linus Nyman
22 Santeri Virtanen
25 Aarne Talvitie
29 Jesse Ylönen
32 Jesse Koskenkorva
34 Rasmus Kupari
36 Olli Maansaari


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
Ylen maajoukkuesivut


KAIKKI PIKKULEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ



 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: