Leijonat.fi

       

×

U17

U17 joukkueenjohtajan raportti: Suomen maalijuhlaa Rovaniemen lauantai-illassa

Alle 17-vuotiaiden maajoukkue sisuuntui perjantain niukasta tappiosta, ja näytti Ruotsille kaapin paikan numeroin 7-3 (4-0, 1-2, 2-1). Leijona-joukkue oli käytännössä koko ottelun ajan muutaman potkun edellä vastustajaa, ja pelasi rohkeasti, raikkaasti ja aloitteellisesti.


Murhaava alku

Ottelun alku oli maaotteluksi hyvin harvinainen. Kotijoukkue onnistui maalinteossa kahdessa ensimmäisessä vaihdossa, ja ottelu oli tilanteessa 2-0 jo ajassa 00.35. Kotijoukkueen maalinteon aloitti Suomen ykköskentän luistelukone Leevi Aaltonen. Maali syntyi suoran ylivoimahyökkäyksen jälkeen rebound –kiekosta ja syöttöpisteen kirjautti joukkueen kapteeni Henri Nikkanen. Myös kotijoukkueen toinen maali oli suoran ylivoimahyökkäyksen lopputulos. Leijonien kakkoskenttä syötteli Ruotsin puolustuksen solmuun, ja maalin viimeisteli Patrik Puistola Antti Saarelan ja Mikko Petmanin esityöstä.

Kolmattakaan maalia ei tarvinnut odottaa pitkään. Ruotsalaispelaaja komennettiin jäähyaitioon korkeasta mailasta ajassa 04.07, ja Suomen ykkösylivoima tarvitsi vain 26 sekuntia aikaa kiekon toimittamiseen ruotsalaisvahdin selän taakse. Tällä kertaa maalintekijänä oli Antti Saarela, jolle hyvän maalintekopaikan järjestelivät Leevi Aaltonen ja Patrik Puistola. Yksi Suomen joukkueen vahvuuksista oli onnistuminen laajalla rintamalla. Kaikki seitsemän maalia olivat eri pelaajan käsialaa, ja kaikki kentälliset pystyivät maalintekoon hyvän puolustuspelaamisen ohella. Leijonien neljäs maali syntyikin joukkueen neloslinjan toimesta. Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittu Wiljami Myllylä riisti kiekon hyvän liikkeen kautta hyökkäysalueella, kuljetti kiekon B-pisteen yläkaaren tasolle ja laukoi pelivälineen tarkasti etuylänurkkaan.

Toinen erä pelillisesti Suomen, mutta numerollisesti Ruotsin

Leijonajoukkue jatkoi toisessa erässä siitä mihin avauserä päättyi. Laatupaikkoja luotiin heti erän alusta lähtien kiitettävällä tahdilla, mutta viidennen maalin metsästys saattoi viedä pelaamisesta tarvittavaa rentoutta. Rutsin tehohetki sattui erän puolivälin paikkeille. Keltapaidat maalasivat kaksi kertaa vajaan kolmen minuutin sisällä, ja maalien myötä peliote siirtyi hetkeksi vierasjoukkueelle. Leijonien pelin vapautti lopullisesti 5-2 –maalilla Henri Nikkanen. Henri katkaisi hyökkäysalueen vasemmalla kaistalla Ruotsin  avaussyötön ja ohitti ruotsalaisvahdin etutolpan vierestä. Maalin syntyhetkellä pelikello näytti aikaa 37.53.

Kaksi alivoimamaalia saman rangaistuksen aikana!

Ottelun toinen erikoisuus nähtiin kolmannessa erässä. Suomelle vihellettiin koukkausjäähy ajassa 43.57. Suomen alivoima pystyi ensin torppaamaan Ruotsin maalintekoyritykset, ja käänsi samalla ainakin Ruotsin suunnitelmat päälaelleen. Anton Lundell  pääsi ensin kiekonriistoon keskialueella ja karkasi ruotsalaispuolustajilta läpiajoon. ”Lunkka” ei antanut vastustajan maalivahdille mitään mahdollisuuksia, vaan siirsi Suomen jo 6-2 –johtoasemaan ajassa 44.21. Lisää seurasi minuutin ja 22 sekunnin päästä ensimmäisestä alivoimamaalista. Tällöin asialla oli Aarne Intonen, joka riisti kiekon puolustussiniviivalla, ja pystyi häirittynäkin tekemään kotijoukkueen seitsemännen maalin. Itse asiassa Suomi teki saman rangaistuksen aikana kolmannenkin maalin, sillä Antti Saarela laukoi kiekon Ruotsin häkkiin Lundellin ja Intosen maalien välissä. Tämän maalin ottelun päätuomari kuitenkin hylkäsi ja hylkäyksen syynä oli maalivahdin häirintä.

Ottelun viimeisen maalin teki Ruotsi ajassa 58.55. 7-3 kavennus oli siinä vaiheessa lähinnä kosmetiikkaa, joka ei muuta sitä tosiasiaa, että Leijona-joukkue oli ottelussa selvästi hallitsevampi osapuoli.

Jänne säilyi läpi koko ottelun

Suomen päävalmentaja Mika Marttila asetti otteluun yhdeksi tavoitteeksi jänteen ja oman laadukkaan tekemisen säilymisen läpi ottelun. Päävalmentajan tavoite toteutui ottelussa täydellisesti. Marttila oli ottelun jälkeen syystäkin erityisen tyytyväinen joukkueensa maalintekopelaamiseen.

- Nyt maalit todella haluttiin tehdä ja tekeminen oli sen näköistä, Marttila antoi tunnustusta pelaajilleen. Kiekollinen peli oli tehokasta ja järkevää ottelun kaikissa vaiheissa.

- Kolmannessa erässä pysyimme hyvin kiekossa ja pelasimme pitkiä hyökkäyksiä. Se on viisasta pelaamista johtoasemassa, Marttila korosti.

Päävalmentaja aisti joukkueen pelivalmiuden heti ottelupäivän aamusta lähtien.

- Kaikesta näki, että joukkue oli erittäin hyvin valmistautunut toiseen kohtaamiseen sekä henkisesti että fyysisesti.

 

Finnkampen-ottelusarjan viimeinen ottelu pelataan sunnuntaina klo 15.00 alkaen Kemissä. Viimeinen ottelu ratkaisee ottelusarjan paremmuuden, kun kummallakin joukkueella on alla yksi otteluvoitto.

 

Lauantain ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Finnkampenin ohjelma, seuranta, tulokset ja tilastot

 

 

 

  • Vielä lisää:
  • U17 Leijonat.fi:ssä
Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: