Leijonat.fi

       

×

Naisleijonien heikko alku kostautui - Välilän tahtomaali jäi Suomen ainoaksi

Noora Räty torjui ottelussa 28 kertaa. Noora Räty torjui ottelussa 28 kertaa. Kuva: Jere Hietala Photography

Naisleijonien toinen ottelu PyeongChangin talviolympialaisissa päättyi 1-4-tappioon Kanadalle.


Ottelun alku oli Naisleijonilta huonotasoista peliä ja Kanada rankaisikin jo 35 sekunnin jälkeen katkaistuaan Suomen avauksen. Maalivahti Noora Rädylle ei jäänyt mahdollisuuksia, kun kahdella yhtä vastaan -hyökkäys pelattiin tyylillä takatolpalle ja sieltä Suomen maaliin.

Kanada siirtyi jo 2-0-johtoon läpiajosta, jota edelsi onnekas pomppukiekko Suomen puolustusalueella.

Toisessa erässä Naisleijonat pyrkivät lisäämään liikettä ja aggressiivisuutta hyökkäyspeliin ja tämä alkoikin tuottaa paremmin tulosta. Kanadan vahvuus tuli kuitenkin esiin, kun vahvan pyörityksen päätteeksi kiekko painui vastustamattomasti maaliin. Erän lopulla Kanada iski vielä neljännen maalin jälleen läpiajosta, jota edelsi Suomen vaihtovirhe.

Kolmanteen erään Naisleijonat terästyivät ja näyttivät taisteluluonnettaan. Lohdutusta toi Riikka Välilän tahtomaali.

Ottelun lopussa Suomi haki vielä sisukkaasti kavennusta ilman maalivahtia. Useammasta hyvästä tekopaikasta huolimatta Kanada onnistui varjelemaan maaliaan lisäosumilta. Näin voitto kirjattiin ansaitusti Kanadalle 4-1.

CAN - FIN 4-1 (2-0, 2-0, 0-1)

4-1 Riikka Välilä (Susanna Tapani, Michelle Karvinen)

Torjunnat:
Noora Räty 12+8+8=28
Shannon Szabados 5+5+12=22

Naisleijonien viimeinen alkusarjan ottelu pelataan torstaina 15.2.2018 klo 9:40 Suomen aikaa. Vastustajana on tällöin venäläisten olympiaurheilijoiden joukkue.

Kirjoittaja on Naisleijonien lääkäri.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Näillä kentällisillä Naisleijonat lähti otteluun
Naisten olympiaturnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

 

 


 


NAISTEN OLYMPIATURNAUS 2018


Naisten olympiaturnaus pelattiin Etelä-Korean PyeongChangissa 10. - 22.2.2018.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #OlympicTeamFI #PyeongChangFI


LOHKOJAKO
Kokoonpanoon maan nimeä klikkaamalla.

A-lohko:
Kanada

OAR

Suomi
USA

Alkulohko B:
Japani
Korea
Ruotsi

Sveitsi


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
Su 11.02. 09:40
Suomi 1-3 USA

Ti 13.02. 09:40
Kanada 4-1 Suomi

To 15.04. 09:40
OAR 1-5 Suomi

Puolivälierät:
La 17.02.
05:10 Puolivälierä 1:
OAR 6-2 Sveitsi
09:40 Puolivälierä 2:
Suomi 7-2 Ruotsi

Välierät:
Ma 19.02.
06:10 Välierä 1:
USA 5-0 Suomi
14:10 Välierä 2:
Kanada 5-0 OAR

Mitaliottelut:
Ke 21.02.
09:40 Pronssiottelu
Suomi 3-2 OAR
To 22.02.
06:10 Loppuottelu
Kanada 2-3 VL USA

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA, SEURANTA, TULOKSET JA TILASTOT


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN OLYMPIAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
18 Räisänen Meeri
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Jalosuo Mira
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
13 Välilä Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
26 Säkkinen Sara
27 Saari Saila
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


LEIJONAT JA NAISLEIJONAT OLYMPIALAISISSA 1980-2014


OLYMPIAKISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
PyeongChang Areenassa


KAIKKI NAISLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Naiskiekon blogi



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: