Leijonat.fi

       

Perjantai oli Huippu-Pohjola -leirillä "maajoukkuepäivä"

120302_Hantat_Sakut_laukoo_644x413.jpg

Huippu-Pohjola -leirin kolmas päivä antoi pelaajille tuntumaa siitä, millainen on päiväohjelma ja -rytmi maajoukkueturnauksessa. Ohjelmassa oli aamujää, luento ja täyspitkä (3 x 20 min.) peli.



- Maajoukkueturnauksessa pojilla olisi ollut luennon tilalla opiskelutuokio, muuten päivän ohjelma seurasi hyvin turnauspäivän ohjelmaa, Huippu-Pohjolan leirinjohtaja Jukka Lamminaho sanoi perjantai-iltana.

- Tätä on hyvä harjoitella, sillä pelaajien on osattava levätä kun sen aika on. Ne joukkueet, jotka ovat hyödyntäneet väliajat parhaiten, näyttävät sen myös kaukalossa. He ovat fressejä, jaksavat ja pistävät kiekkoa pussiin. Tämä päivä oli hyvää oppia pelaajille.

Perjantai oli joukkueiden ohjelmassa vedenjakaja, sillä leiri kallistui jälkimmäiselle puolikkaalleen. Seuraavan kahden päivän aikana moottoreista on saatava kaikki irti.

- Uskon, että lauantaina energiat alkavat vapautua. Perjantai oli henkisesti raskain päivä, lauantaina ohjelmassa on jälleen kaksi ottelua. Maajoukkuetapahtumissa päätöspäivänä pelataan usein turnauksen tärkein peli. Jatkossa haluamme nähdä, ketkä nousevat uudelle tasolle ja astuvat oikeasti esille, Lamminaho päätti.

Huippu-Pohjola -leiri huipentuu sunnuntaina sijoitusotteluihin. Leirin päätöstilaisuudessa julkistetaan 44 maajoukkue-ehdokkaan nimet. Leirille osallistuvasta vuonna 1997 syntyneestä ikäluokasta kootaan ensi kaudella alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue.

Viimeksi muutettu


Vuoden 2012 Huippu-Pohjola -leiri järjestettiin Vierumäellä 29.2.-3.3.2012. Leirille oli kutsuttu 102 vuonna 1997 syntynyttä ikäluokkansa huippupelaajaa.


 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: