Leijonat.fi

       

×


Suomen miesten MM-joukkue 2018.


 

Vaikka miesten arvoturnauksessa kerta onkin ensimmäinen, on Teuvo Teräväinen uransa aikana ollut monesti tilanteessa, jossa voitolla kausi jatkuu ja häviöllä päättyy.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonat lähtee torstain puolivälierään prikulleen samalla kokoonpanolla, millä se pelasi tiistaisessa Kanada-pelissä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Eeli Tolvanen arvioi, että torstain puolivälierässä vastaan asettuvalta Sveitsiltä löytyy tulivoimaa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Tiistain Kanada-ottelussa upeisiin torjuntoihin venynyt Harri Säteri kertoi keskiviikkona, että välipäivinä joukkue keskittyy saamaan ajatukset pois jääkiekosta.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonat kohtaa sunnuntai-illan ottelussaan olympialaisissa sensaatiomaisesti hopealle yltäneen Saksan. Päävalmentaja Lauri Marjamäki painottaa, ettei MM-turnauksessa mitään tule ilmaiseksi, ja puolilla valoilla ei pärjää missään ottelussa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonat kohtaa lauantai-iltana Kanadan, joka on yksi MM-turnauksen suurista suosikeista. Päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoo, että odotus edellisestä pelistä keskiviikolta tuntuu todella pitkältä - Suomella on jo kova hinku takaisin kaukaloon.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien kapteeni Mikael Granlund ennakoi, että illan vastustaja Kanada on yksi kisojen kovimmista, jos ei jopa kovin joukkue.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Viimeisetkin Suomen joukkueen kisapassit leimataan lauantaina ja Leijonien MM-joukkue on tämän jälkeen valmis. Tanskaan lauantaina saapuvan hyökkääjä Eeli Tolvasen lisäksi myös maalivahti Eero Kilpeläisen kisapassi saa tänään leimansa. Yhteensä MM-joukkueessa saa turnaussääntöjen mukaan olla kolme maalivahtia ja 22 kenttäpelaaja. Yhdessä ottelussa joukkueen kokoonpanoon voi merkitä kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Jokereista KHL-kauden jälkeen Nashvilleen siirtynyt hyökkääjä Eeli Tolvanen, 19, liittyy mukaan Suomen MM-joukkueeseen. Tolvanen saapuu Tanskaan lauantaina ja tarkoitus on, että Tolvanen pelaa jo illan ottelussa Kanadaa vastaan. Myös puolustaja Niko Mikkolan kisapassi leimataan. Mika Niemen kisapassi puolestaan jää leimaamatta ja Niemi palaa kotiin.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonat kohtaa keskiviikkoiltana klo 21.15 MM-kisoja ensimmäistä kertaa isännöivän Tanskan, jolla on kisoissa nimekäs joukkue ja kaukalon laidalla kuuluisa "kuudes kenttäpelaaja", raivoisasti omiaan kannustava kotiyleisö. Mikael Granlund ja Julius Honka ennakoivat illan pelistä taas astetta aikaisempia otteluita kovempaa kamppailua. 

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 30


 


MIESTEN MM-KISAT 2018


Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tanskan Kööpenhaminassa ja Herningissä 4. - 20.5.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #Leijonat #MMkisat #IIHFWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Kööpenhamina):
Itävalta
Ranska
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä
Venäjä

Alkulohko B (Herning):
Etelä-Korea
Kanada
Latvia
Norja
Saksa
Suomi
Tanska
USA


SUOMEN OTTELUT:
La 05.05. 17:15
Suomi 8-1 Etelä-Korea Kooste
Su 06.05. 21:15
Latvia 1-8 Suomi Kooste
Ti 08.05. 21:15
Suomi 7-0 Norja Kooste
Ke 09.05. 21:15
Suomi 2-3 Tanska Kooste
La 12.05. 21:15
Kanada 1-5 Suomi Kooste
Su 13.05. 21:15
Saksa 3-2 JA Suomi Kooste
Ti 15.05. 13:15
Suomi 6-2 USA Kooste

Puolivälierät:
To 17.05. 17:15
USA 3-2 Tshekki Kooste
Venäjä 4-5 JA Kanada Kooste
To 17.05. 21:15
Ruotsi 3-2 Latvia Kooste
Suomi 2-3 Sveitsi Kooste

Välierät:
La 19.05.
16:15 Välierä 1:
Ruotsi 6-0 USA Kooste
20:15 Välierä 2:
Kanada 2-3 Sveitsi Kooste

Mitaliottelut:
Su 20.05.
Pronssiottelu:
16:45 USA - Kanada
Loppuottelu:
21:15 Ruotsi - Sveitsi

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA


LIPUNMYYNTI


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Husso Ville
37 Kilpeläinen Eero
Puolustajat:    
2 Pokka Ville
4 Kivistö Tommi
6 Honka Julius
7 Mikkola Niko
41 Heiskanen Miro
50 Riikola Juuso
55 Koivisto Miika
77 Nutivaara Markus
Hyökkääjät:    
12 Anttila Marko
18 Mäenalanen Saku
19 Savinainen Veli-Matti
20 Aho Sebastian
22 Pesonen Janne
24 Kapanen Kasperi
25 Jormakka Pekka
34 Palola Olli
64 Granlund Mikael
65 Manninen Sakari
74 Suomela Antti
81 Tolvanen Eeli
86 Teräväinen Teuvo
96 Rantanen Mikko


MM-KISAT MTV:N KANAVILLA


KAIKKI A-MAAJOUKKUEEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: