Leijonat.fi

       

×

Juuso Riikola: ”Tappiosta pitää sisuuntua”

Juuso Riikola: ”Tappiosta pitää sisuuntua” Kuva: Mika Kylmäniemi

Tiukan 2–3-jatkoaikatappion Turussa torstaina kärsinyt Leijonat kohtaa Valko-Venäjän toistamiseen jo heti huomenna Hämeenlinnassa. Kupittaalla pelattu ottelu oli varsin rikkonainen, ja jäähyjä tuli molemmille joukkueille. Suomelle vihellettiin 37 ja Valko-Venäjälle 65 rangaistusminuuttia.


Leijonien takalinjoilla luutiva KalPa-puolustaja Juuso Riikola harmitteli ottelun jälkeen tuhlattuja maalipaikkoja. Riikolan mukaan heikon ensimmäisen erän jälkeen joukkue paransi otteittaan selvästi, ja Valko-Venäjä joutui rikkomaan.

- Ainoa mikä oli, niin maalit puuttuivat, vaikka paikkoja oli paljon. Faktahan on se, että tuolla määrällä ylivoimaa pitäisi saada se kiekko sisään, Riikola tuskaili ottelun jälkeen.

Riikola myönsi, että osa ensimmäisen erän vaikeuksista saattoi selittyä sillä, että joukkueen ensikertalaisia jännitti, mutta siltä hän korosti, että kukaan uusista ei kuitenkaan millään tavalla aristellut kentällä. Hän muistutti myös tärkeästä seikasta, että osa pelaajista oli jo viikkoja pelaamatta ennen tätä ottelua.

- Täytyy muistaa, että osalla jätkistä kausi on loppunut kaksi tai jopa viisi viikkoa sitten, niin se tietenkin varmasti näkyi ottelun alussa. Mutta ekan erän jälkeen jätkät sai hyvin koneet käyntiin, Riikola tuumaili.

Leijonat saavat revanssin paikan heti huomenna, kun joukkueet kohtaavat uudestaan. Riikolan mukaan taisteleva Leijona-miehistö näyttää huomenna parastaan.

- Kyllähän tästä pitää sisuuntua tästä tappiosta. Huomenna tulla tosi kovaa kamppailemaan ja näyttää se, että pystytään voittamaan se peli. Ollaan sitkeitä ja sisukkaita, Riikola käänsi katseitaan jo huomiseen otteluun.

Tehotonta ylivoimaa ei yhdessä yössä taikanapista napsauteta toimimaan, mutta Riikolan mukaan joukkue varmasti katsoo videoita ennen huomista ottelua ja etsii sen avulla niitä asioita, jotka tämän päivän ottelun ylivoimasta jäi uupumaan.

- Kyllähän se loppujen lopuksi on se maalineduspelaaminen ja se, että saadaan jätkät oikeille paikoille siihen maalin lähettyville, kun kiekkoa toimitetaan maalille, niin siellä olisi joku lyömässä reboundit sisään, Riikola kaavaili lääkkeitä huomiselle.

Valko-Venäjä vei pidemmän korren joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta jatkoaikavoitolla 2-3. Perjantaina edessä on revanssi kun kiekko tippuu jäähän Hämeenlinnan Ritari-areenassa klo 18.30. Pääsyliput otteluun myy Ticketmaster, kotikatsomoihin ottelun välittää suorana lähetyksenä Yle Areena.

• Ottelun Suomi-Valko-Venäjä tilastoseuranta tulospalvelussa
• Leijonien rosteri Valko-Venäjä-otteluissa

 

 

Viimeksi muutettu


 


MIESTEN MM-KISAT 2018


Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tanskan Kööpenhaminassa ja Herningissä 4. - 20.5.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #Leijonat #MMkisat #IIHFWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Kööpenhamina):
Itävalta
Ranska
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä
Venäjä

Alkulohko B (Herning):
Etelä-Korea
Kanada
Latvia
Norja
Saksa
Suomi
Tanska
USA


SUOMEN OTTELUT:
La 05.05. 17:15
Suomi 8-1 Etelä-Korea Kooste
Su 06.05. 21:15
Latvia 1-8 Suomi Kooste
Ti 08.05. 21:15
Suomi 7-0 Norja Kooste
Ke 09.05. 21:15
Suomi 2-3 Tanska Kooste
La 12.05. 21:15
Kanada 1-5 Suomi Kooste
Su 13.05. 21:15
Saksa 3-2 JA Suomi Kooste
Ti 15.05. 13:15
Suomi 6-2 USA Kooste

Puolivälierät:
To 17.05. 17:15
USA 3-2 Tshekki Kooste
Venäjä 4-5 JA Kanada Kooste
To 17.05. 21:15
Ruotsi 3-2 Latvia Kooste
Suomi 2-3 Sveitsi Kooste

Välierät:
La 19.05.
16:15 Välierä 1:
Ruotsi 6-0 USA Kooste
20:15 Välierä 2:
Kanada 2-3 Sveitsi Kooste

Mitaliottelut:
Su 20.05.
Pronssiottelu:
16:45 USA - Kanada
Loppuottelu:
21:15 Ruotsi - Sveitsi

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA


LIPUNMYYNTI


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Husso Ville
37 Kilpeläinen Eero
Puolustajat:    
2 Pokka Ville
4 Kivistö Tommi
6 Honka Julius
7 Mikkola Niko
41 Heiskanen Miro
50 Riikola Juuso
55 Koivisto Miika
77 Nutivaara Markus
Hyökkääjät:    
12 Anttila Marko
18 Mäenalanen Saku
19 Savinainen Veli-Matti
20 Aho Sebastian
22 Pesonen Janne
24 Kapanen Kasperi
25 Jormakka Pekka
34 Palola Olli
64 Granlund Mikael
65 Manninen Sakari
74 Suomela Antti
81 Tolvanen Eeli
86 Teräväinen Teuvo
96 Rantanen Mikko


MM-KISAT MTV:N KANAVILLA


KAIKKI A-MAAJOUKKUEEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: