Leijonat.fi

       



 

Olympiarahastolta tukea vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastukseen

Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiön Olympiarahasto tukee vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta. Seurojen kautta tapahtuva haku jatkuu 18. tammikuuta* saakka.


Tukea voivat hakea perheet, joilla on työttömyyden, sairauksien, lasten runsaslukuisuuden tai muiden perheen toimentuloon vaikuttavien syiden vuoksi vaikeuksia selvitä jääkiekkoharrastuksen kustannuksista. Avustuksia jaetaan nyt ensimmäistä kertaa, mutta tarkoitus on jatkaa avustusten jakoa myös tulevina vuosina.

Tukea voidaan hakea F, E, D ja C-junioreille. Avustuksen jakamisessa ensisijalla ovat ne hakijat, jotka eivät ole saaneet avustusta Olli Pulkkasen rahastosta kausina 14-15 ja 13.14.

Hakuaika alkoi 29.12.2014 ja päättyy 18.1.2015*. Seurojen kautta Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiölle osoitettavat hakemukset käsitellään tammikuun lopussa/helmikuun alussa 2015. Seuroille ilmoitetaan päätökset avustusten saajista 9.2.2015.

Suomen Jääkiekkoliitto on pyytänyt verottajalta kannanoton vastaavanlaisten avustusten veronalaisuuteen. Verottajan tulkinta on, että avustus on lahjoitus eikä siitä synny veronalaista tuloa.

 

*Uutista päivitetty 12.1.2015: Hakuaikaa on jatkettu neljällä päivällä 18.1. klo 24 saakka.
 

 

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: