torstai, 21 marraskuu 2019 08:59

Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja vaihtuu

Kirjoittanut SJL toimitus
Rauli Urama Rauli Urama Pasi Mennander

Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja vaihtuu, kun tehtävää vuodesta 2012 hoitanut Rauli Urama siirtyy 1.5.2020 alkaen HC TPS Oy:n urheilujohtajaksi.

- Haluan kiittää Uramaa erinomaisesta työstä. Huippu-urheilun rakenteet ja pelaajapolku on saatu Uraman aikana loistavaan kuntoon, yhteistyö seurojen kanssa on ottanut harppauksia eteenpäin ja maajoukkueet ovat menestyneet uskomattoman hienosti, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kiittää Jääkiekkoliiton huippu-urheilusta kohta kahdeksan vuotta vastannutta Uramaa.

Urama itse jättää Jääkiekkoliiton keväällä haikein mielin.

- Suomalaisessa jääkiekossa on loistava yhteishenki: liiton työyhteisö, maajoukkueet ja Suomi-kiekon seurat puhaltavat aidosti yhteen hiileen ja saavutukset perustuvat hyvään yhteistyöhön talon sisällä ja kentällä. Myös työpaikkana liitto on ollut loistava: tapa tehdä töitä ja ihmiset ympärillä ovat aivan loistavia. Nyt kuitenkin totesin, että on aika lähteä kehittymään ja oppimaan lisää.

Jääkiekkoliitto aloittaa uuden huippu-urheilujohtajan kartoittamisen välittömästi.