maanantai, 12 marraskuu 2018 16:37

Vuoden Tekijät kertovat, mikä jääkiekossa kiehtoo: "Hallilla on se tietty fiilis"

Kirjoittanut Siiri Markkanen
KUNNIOITUS
Vuoden Tekijät kertovat, mikä jääkiekossa kiehtoo: "Hallilla on se tietty fiilis" Siiri Markkanen

Lauantai-illan jääkiekon huumasta Hartwall Arenalla oli nauttimassa myös joukko palkittuja Vuoden Tekijöitä. Jääkiekkoliiton alueet palkitsevat vuosittain oman alueensa seuratoimijoita seurojen ehdiostusten perusteella. Tänä vuonna palkittujen joukossa olivat Saku Heikkilä Nokialta ja Hannele Jokinen Turusta.

- Mä toimin tällä hetkellä HC Nokian C2 joukkueenjohtajana. Sitten mä vastaan E- & F-junioreiden maalivahtivalmennuksesta ja sitten oon F2-joukkueessa päätoimisena maalivahtivalmentajana, Heikkilä kertoo omista tehtävistään jääkiekon parissa.

- Minä olen ollut TPS-juniori jääkiekossa 12 vuotta joukkueenjohtajana ja tällä hetkellä toimin kiekkokoulujen sihteerinä, Jokinen puolestaan kertoo.

Kuten niin monen muunkin taustahenkilön tavoin omat lapset ovat suurin syy, miksi sitä yhtäkkiä löytääkin itsensä joukkueen tai kahden taustajoukoista. Niin kävi myös Heikkilälle ja Jokiselle.

- No mulla tietysti vaikutti omat lapset, kun sekä C2- että F2-joukkueissa pelaa omat pojat. Ja mulla on itelläni maalivahtitaustaa, niin sitä kautta on pyydetty maalivahtivalmentajaksi seuraan. Sitten kun vanhemman pojan joukkueesta joukkueenjohtaja ilmotti lopettavansa, niin sitten kaikki käänty kattomaan mua että "Saku voitko hoitaa?" Heikkilä nauraa.

- Sitten se nuorempi tulee siinä samaa kautta, että kun on se maalivahtitausta niin sitten tavallaan automaattisesti sieltäkin sanottiin että "Saku sustahan tulee meidän joukkueen maalivahtivalmentaja!" Ja sitten tietysti seura on vielä antanu tämmösen pienen "bonuksen" eli mä sain neljä ikäluokkaa siinä sivussa vielä siihen hommaan, että ei paineita! Heikkilä jatkaa kertoen, kuinka tehtävät ja joukkueet yhtäkkiä vain lisääntyivät.

Ja yllättäen maalivahtivalmentajan pojat näyttävät vahvasti kasvavan kovaa vauhtia veräjänvartijoiksi itsekin.

- Joo, vanhempi on maalivahti ja vahvasti näyttää siltä että pienemmästäkin sellainen tulee.

Jokisella puolestaan on itsellään myös jonkin verran pelitaustaa, mutta laji vei viimeistään mennessään pojan peliharrastuksen myötä.

- Mulla on lähteny oikeestaan siitä, että mä oon itse pelannut ringetteä ja todennut, että kuin hienoa joukkueurheilussa on olla mukana. Ja sitten kun oma poika tuli siihen ikään, että nyt luistimille ja luistelukouluun, niin perustettiin joukkue ja mä lupauduin siihen joukkueenjohtajaksi ja niin kauan olin siinä mukana kun hän pelasi 12 vuotta. Sitten kuitenkin sydän sykki sinne hallille ja on niin mustavalkoinen TPS-sydän, että halusin jäädä sinne organisaatioon niin jäinkin sitten sinne luistelukouluun, Jokinen kertoo.

Oli seuran toiminnassa ollut mukana sitten yli tai alle kymmenen vuotta, kyseinen tunnustus on arvokas ja erittäin mieluinen.

- Ihan kivaa että saa tämmösen tunnustuksen, tuntee että sitä omaa työtä arvostetaan. Tosiaan tässä on tullut touhuttua aika montaa asiaa ja monessa joukkueessa kuitenkin. Että nyt kun on kahdessa, niin viime vuonna mä olin vielä meidän kolmostenkin maalivahtivalmentaja ja nyt on SM:ssä kuitenkin se kolmosten porukka, (taitaa muuten olla Tepsin kanssa samassa lohkossa Heikkilä nauraa Jokisen suuntaan) mutta kun on useemmassakin joukkueessa päässy toimimaan, niin se on tosi kivaa että saa tämmösen tunnustuksen sitä kautta, Heikkilä tunnelmoi.

- Joo sama homma, kyllä se hyvältä tuntuu. Tepsillä on hyvä organisaatio ja mä oon kokenut että he kyllä pitää hyvää huolta toimihenkilöistä ja muista. Onhan tää tämmönen aina plussaa, Jokinen komppaa iloisena.

Entä mikä jääkiekossa kiehtoo kaudesta toiseen? Mikä on SE juttu, mikä saa palaamaan hallille aina uudestaan ja uudestaan?

- Se on oikeestaan nimenomaan just se "palata hallille"-juttu. Elikkä siellä hallilla on se tietty fiilis. Hallille on aina kiva mennä, siellä kun ei nää muun elämän surut eikä huolet paina. Ja jos painaa, niin siellä on aina joku jolle sen voi purkaa, Heikkilä tuumaa.

- Ja kun on tollasia 14-15-vuotiaita poikia joukkueellinen tossa noin niin, kun niiden kanssa pääsee touhuamaan niin se on vaan hienoo. Jos sä kotona yrität keskustella 14-vuotiaan pojan kanssa, niin ei siitä mitään tule. Mutta hallilla ne puhuu! Mikä on hienointa, niin ne sellasetkin pojat jotka muistaakseni kuus vuotta sitten oli B2-joukkueessa, niin ne pojat jotka pelaa hallilla vielä niin ne tulee tosi reippaasti moikkaamaan, ne on varmaan nytten jotain kakskymppisiä. Ne tulee siihen ja juttelee sulle ja saat sitä kautta sellasia nuoria kavereita tavallaan. Se on tosi kiva, Heikkilä päättää ylpeänä.

Jokinen on täysin samoilla linjoilla.

- Se on vähän kuin toiseen kotiin menisi aina kun sinne hallille menee ja tapaa niitä ihmisiä. Se on vähän sellasta perhejuttua sekin. Kyllä se antaa tosi paljon. Sellainen yhteisöllisyys. Ja sit muutenkin niinku lätkä lajina, mä tykkään siitä ihan yli kaiken. Tapahtuu paljon ja se fiilis, niin kuin täälläkin tänään. Se on vaan se juttu.