sunnuntai, 10 lokakuu 2021 11:24

U18 SM: HIFK-sentteri tehoili pistepörssin kärkeen

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Valtteri Siikala vietti viiden pisteen iltapäivää Sportia vastaan. Valtteri Siikala vietti viiden pisteen iltapäivää Sportia vastaan. Riku Laukkanen

U18 SM-alkusarjan lauantain kierroksen ykkösnimeksi nousi HIFK:n Valtteri Siikala. HIFK:n alkukauden voittoputki venyi jo 10 ottelun mittaiseksi.

Tappara palasi voittojen tielle kahden tappiopelin jälkeen kaatamalla Jukurit. Adam Jecho (1+3), Kalle Helenius (1+2) ja Roni Lehtosaari (2+0) olivat kirvesrintojen tehomiehiä. Lehtosaari kasvatti syksyn maalimääränsä kuuteen ja on Tapparan paras maalintekijä.

TPS haki vieraspisteet KooKoolta nousemalla kahden maalin takaa voittoon. Voittomaalista vastasi kolmannen polven kiekkoilija, puolustaja Rene Nummelin. Viiden ottelun pisteputkessa oleva Nummelin on koonnut 11 ottelussaan pisteet 3+4.

JYP oli voitokas SaiPa/Ketterää vastaan. JYP nousi päätöserän kolmella maalillaan takaa-ajoasemasta voittoon. Teppo Arvekari teki voittomaalin reilut neljä minuuttia ennen päätössummeria. Maali oli Arvekarille kauden toinen. Viljami Kivipelto oli JYPin tehokkain pistein 1+2.

Jokerit haki kaksi pistettä KalPaa vastaan voittomaalikilpailussa. Sisu Heikkeri Jokerien maalilla torjui varsinaisella peliajalla 29 kertaa ja jätti KalPan neljä yrittäjää maaleitta rankkareilla. Heikkeri on torjunut syksyn viidessä ottelussa mainioin tilastoin 1,97 / 93,0.

Ässät otti syksyn toisen voittonsa kukistamalla vieraissa K-Vantaan. Eetu Antilan (1+1) syksyn toinen maali päätöserässä jäi ottelun voittomaaliksi. 15-vuotias Aatu Karvinen teki K-Vantaan maaleista kaksi ja avasi maalitilinsä U18:ssä.

HIFK tehtaili yhdeksän maalia Sportia vastaan ja otti syksyn 10 peräkkäisen voittonsa. HIFK karkasi ratkaisevasti avauserän viidellä maalillaan. HIFK:n kakkosketju Leevi Kangas (1+1) – Valtteri Siikala (3+2) – Tuomas Uronen (2+2) oli huippuvireessä. Neljän ottelun maali- ja pisteputkessa oleva Siikala nousi samalla pistepörssin kärkeen saldolla 9+8=17.


Ottelut lauantaina 9.10.
11.30 Tappara Jukurit 8–1  
12.00 KooKoo TPS 2–3  
12.30 JYP SaiPa/Ketterä 5–4  
12.30 KalPa Jokerit 1–2 VL
13.50 K-Vantaa Ässät 3–4  
14.50 HIFK Sport 9–3  

 

Olet nyt

 
 
 

Etsi sivustolta