keskiviikko, 08 syyskuu 2021 13:59

U18 SM: Koskipirtin johtama K-Espoon ykkösketju roihuaa peli-iloa

Kirjoittanut Varpu Sihvonen
U18 SM: Koskipirtin johtama K-Espoon ykkösketju roihuaa peli-iloa Riku Laukkanen

K-Espoon U18-joukkueen ykkösketju antoi palaa täysillä ja iski SM-sarjan avausviikonloppuna yhteensä 13 tehopistettä. Kauden avausottelussa Tappara kaatui 5-4 ja sitten Ässät lukemin 5-3.

– Lähdettiin hakemaan tehoja ja voittoja, ja niitä saatiin. Sarja alkoi pitkästä aikaa, ja kyllähän sen näki, että jokainen halusi pelata, tehdä maaleja ja ratkaista pelejä. Kaikilla on tietty pelihalu, ykkösketjun sentteri Max Koskipirtti avaa joukkueen tehopisteiden ja kahden voitetun ottelun taustoja.

Koskipirtin viikonlopun saldo oli 3+3=6, ja myös hänen laidoillaan viilettäneet Iiro Hakkarainen (2+4=6) ja Oskari Salonen (1+0=1) kurittivat vastustajia. Koskipirtti muistelee, että koronapandemian takia edellinen ottelu taisi olla viime marraskuussa.

– Kauden ensimmäisissä harkkapeleissä vähän huomasi, ettei ole pelattu pitkään aikaan. Nyt kun on saatu pelejä alle, niin kaikki tuntuu jo ihan normaalilta. Siitä on saanut jonkinlaista buustia, kun on pitkästä aikaa päässyt pelaamaan sarjapisteistä, Koskipirtti tuumii.

Koskipirtti kertoo pelaavansa ”kahden tutun jätkän kanssa”. Kemiat toimivat, sillä hän ja Hakkarainen ovat pelanneet samassa ketjussa pari, kolme vuotta ja Salosen kanssa C-juniorikausi kului samassa vitjassa.

– Jokainen meidän ketjussa haluaa tehdä maaleja ja pisteitä. Ja pystyy tekemään niitä. Samoin jokainen pystyy rakentamaan peliä tai ratkaisemaan otteluita. Minä ehkä vähän enemmän rakennan peliä, Iiro ja Osku keskittyy enemmän hyökkäysalueelle, Koskipirtti kuvailee ketjun roolitusta.

Koskipirtti jatkaa monipuolisuuden olevan hänen vahvuutensa. Häneltä luontuvat niin puolustus- kuin hyökkäyspelaaminen, ja tilaisuuden tullen pelinrakentaja myös lataa kiekon verkkoon.

– Iirolla vahvuutena on kova vauhti. Hän taistelee joka paikasta ja pystyy tekemään maaleja. Osku on tosi taitava maalintekijä, hän kehuu laitahyökkääjiään.

Koskipirtti on pelannut tällä kaudella myös K-Espoon U20-joukkueessa ja sanoo, että missä joukkueessa hän sitten pelaakin, niin kauden henkilökohtainen tavoite on olla hyödyksi joukkueelle ja auttaa sitä voittamaan.

– U18 porukalla lähdetään hakemaan mestaruutta. Joka ottelu lähdetään voittamaan ja pyritään siihen, että päästään mahdollisimman pitkälle.

17-vuotias Koskipirtti käy Haukilahden lukion toista vuotta, ja tarkoitus on saada koulu loppuun kolmessa vuodessa. Hän kiitteleekin koulua siitä, että on pystynyt yhdistämään hyvin niin opinnot kuin harjoittelun, pelimatkat ja kaiken muun jääkiekkoon liittyvän. Minkälaisia suunnitelmia on koulun jälkeen?

– Ei ole mitään tiettyä suunnitelmaa tai päämäärää, mutta kyllähän sitä haluaisi ammatikseen tätä lajia pelata. Vielä mennään kausi kerrallaan, hän mainitsee.

Olet nyt

 
 
 

Etsi sivustolta